Lähdekoodi sivulle Päivälehti 2.4.1918: Kuulumisia Canadan Keski-Ontariosta

[[Tiedosto:2.4.1918 Päivälehti- Kirje keskeltä sisällissotaa.jpg|pienoiskuva|2.4.1918 ''Päivälehti'': alkuperäinen kirjoitus. Leike: Kansalliskirjaston digikokoelmat.]]
Kirjoitus on julkaistu ''Päivälehdessä'' 2.4.1918.

== Kuulumisia Canadan Keski-Ontariosta ==
Past. Heinosen sisar, rva Häkkilä Suomen valkoisen kaartin Punasen Ristin palveluksessa. Pappilan väki on maalisk. 27 p. saanut kirjeen Mrs. Impi Mäkelältä, joka vieraili Copper Cliffissa talven 1914-1915 aikana nelisen kuukautta, tullen sillä ajalla laajalti tunnetuksi kansalaistemme keskuudessa Keski-Ontariossa. Kirjeessään, joka on kirjoitettu Toholampilla, Häkkilän kylässä, helmik. 20 p. 1918, mainitsee hän aluksi yksityisistä asioistaan selostaen kuinka tämän veljes-sodan kautta hänellekin mieheltään tulevat rahalähetykset keskeytyivät vuosien vaihteessa ja sen jälkeen, joten rahat eivät ole päässeet Helsinkiä pitemmälle posti- ja rautatieyhteyden katkettua. 

Tämän kautta Mrs. Häkkilä ja hänen kolme lastansa ovat joutuneet arveluttavaan puutteeseen, vieläpä hätään. Ruokatavaroitten hinnoista hän mainitsee seuraavaa: "Meijerivoi maksaa 12 mk kilo ja tukku-hintana; maatiaisvoi 10 mk kilo; perunat 1:50 kappa; jauhot, ruis- ja ohrajauhot, 1:45 kilo; läski 10 mk kilo; sokeri 4:75 kilo; kahvi 30 mk kilo; halot 40 mk syli; huonoin kretonki-kangas 4:50 metri; saippua 9 mk kilo; lämmin maito 50-60 p. litra, mutta sitä ei saa; huonot kauraryynit, joissa on mustanaan kaunoja 3 mk kilo, j.n.e. Turhaa on minun mainita sen enempää. Hain eilen kaupasta kuukauden jauhot, mutta annos on niin pieni, ettei se riitä kahta viikkoa enempää. Kuukauden annos maksoi hyvän joukon 40 markkaa. Voikiloon menee se 10 mk, joka ei kauvankaan näy. Sianlihaa ostin myös kolme kiloa, 10 markkaa kilo. 

Ihmettelette ehkä miksi näin varustan. Koskapa olen niin umpikujassa, että en pääse ulos muuten kuin pyrkimällä kuulasateeseen, ja olen valinnut jälkimäisen. Olen kirjoittautunut suojeluskuntaan, jonka nauhaa kannan käsivarressani. Maanantaina sain käskyn varustautua sotatantereelle. Tulen lähetettäväksi Punasen Ristin palvelukseen Suomen vapautumissodassa. Ensin olin kuin puulla päähän lyöty. Minäkö kuulasateeseen. Minäkö silvottujen ruumiiden keskelle - minä, joka tunnen itseni aivan uupuneeksi taistelussa jokapäiväisen leivän hankkimiseksi. Mutta kuultuani, että lapsistani tullaan pitämään hyvää huolta - että heiltä ei tule puuttumaan mitään, huomasin en olevani oikeutettu kieltäytymään isänmaani palveluksesta.

Odotan parhaillaan käskyn saapumista milloin lähteä - ja olen valmis katsomaan kuolemaa silmästä silmään. Vasta neljä päivää sitten kätkettiin maan poveen Oulussa kaatuneen Toholampilta kotoisin olevat sankarimme. Heidän viereensä kuopataan minutkin, jos sattuisi luoti osumaan. Matkan suunta on Helsinkiä kohti. En ole saanut koko alkaneella vuodella sanaakaan omaisiltamme Helsingistä, joten en tiedä elävätkö vai ovatko kuolleet. Sisäisen taisteluni olen taistellut loppuun. Ei minun henkeni ole sen kalliimpi kuin toistenkaan, ja koska avuntulonkin kanssa on niin ja näin - toivoisin melkein kaatuvani isänmaani puolustuksessa. Se olisi ainakin kunniallisempaa kuin uupuminen puutteeseen.

Rautatieliikenne Helsinkiin on katkaistu, joten en saa rahaakaan vaikka sitä olisi kuinkakin paljon ehtinyt tulla ja lähetetty Amerikasta. Liikenne seisoo. Heti ensi tilaisuuden saatuani tulen Lampilla käymään kuullakseni jos kirjeitä tai muutakin on saapunut. Tosin on minulla palkka Punasen Ristin palveluksessa ollessani, mutta ei pyykin pesukaan taitaisi olla niin hermojen päälle käypää kuin se työ. Suomen "suojeluskunta", valkoinen kaarti, takaa kyllä lasten huolehtimisen, mutta poissa on lapsilta äiti silloin kun minä lähden. 

Muijat kokoontuvat itkien ympärilleni. Vieraat lapset katselevat ihmetellen nauhaa käsivarressani - ja tantereelle lähtevät sankarit myhäilevät: "kykenee ne naisetkin johonkin!" mutta kuinka raskas sisäinen taistelu minulla on ollut, sitä ei tiedä kukaan muu kuin minä itse. Olen määrännyt vaatteet, joihin minut on puettava arkkuun j.n.e. Nyt en enää yhtään pelkää. Mutta tämä odottaminen ainoastaan hermostuttaa. Aina vaan odottaa. 

Muuten sivumennen sanoen, pitäisi tulla pakko-otto miehille 17 vuodesta 40 vuoteen. Kyllä tämä kaikki on kauheaa. Veljessota samalla kun se on vapautus-sota. Mikä onkaan sokaissut noiden sosialistien silmät? Punakaarti tarttui ensimäisenä miekkaan. Sanassa sanotaan: "joka miekkaan rupee, se miekkaan hukkuu", - ja niin on käypä!

Hanes-veljeni, Yhdysvaltain, minun uuden kotimaani, Punasen Ristin lääketieteellisessä osastossa, - terveiseni: että Impi-sisko on ollut ja elänyt rehellisenä perheen äitinä uhraten lastensa eteen terveytensä ja nyt - jos tarvitaan - henkensä. Hyvästi! - jos niin sattuisi, ettemme enää tapaa. Muistan teitä kaikkia silloin kun ummistan silmäni viimeisen kerran. Impi-siskonne ei koskaan ollut kaksinaamainen. Jos kuolemani tapahtuu lähellä Helsinkiä, niin pyydän saada tulla haudatuksi sukuhautaamme, ellei kuolema tule liian äkkiä ja toivoni jäisi lausumatta. 

- Impi siskonne."


Niin, - siinä se on. Lisäksi ainoastaan tarvinnen mainita, että Mrs. Häkkilän puoliso John Häkkilä, asuu nykyään Quincyssa, Mass., Yhdysvalloissa, ja isä, Iisakki Heinonen, asuu Fort Williamissa, Ontario, Canada.

 Jutussa mainittu John Häkkilä, Impin puoliso, on [[Häkkilä, Juho Fredrik Mikonpoika|Juho Fredrik Häkkilä]].