Lähdekoodi sivulle Raivaaja 4.2.1935: Lestijokilaaksolaisten jälleennäkemisjuhla muodostui suureksi tilaisuudeksi

Kirjoitus julkaistu ''Raivaaja''-lehdessä 4.2.1935, digitoija Raivaaja Foundation, Inc. Juttu katsottavissa [https://www.digitalcommonwealth.org/search/commonwealth:0v83ck282 täältä]

== Lestijokilaaksolaisten jälleennäkemisjuhla muodostui suureksi tilaisuudeksi ==

====== Saiman talo ei ollut sitä varten kylliksi suuri ======
Kun puhutaan iltamamenestyksistä, niin silloin on asetettava etupäähän se reunion, eli jälleennäkemisjuhla, joka oli viime lauantai-iltana Saiman talolla lestijokilaaksolaisilla. Kaikki istuimet oli otettu jo kello 7:30, joten niiden, jotka tulivat hiukan myöhästyneenä, oli tyydyttävä seisomaan seinävierillä, ovensuussa ja vieläpä salin porstuassakin. Santeri Lappi ilmoitti tämän kirjoittajalle, että kansaa tuli taloon niin aikaiseen ja niin vahvana köytenä ettei mitekään voitu pidättää erikoisistuimia kaikille niille henkilöille, joille oli myyty punaisia lippuja. Oskari Tokoi avasi tämän onnistuneen jälleennäkemisjuhlan lyhyellä tervehdyspuheella, jonka hän piti sillä murteella, jota Lestijokilaaksossa on ennen puhuttu. Hän ensiksi ilmaisi ilonsa siitä, että mainitusta laaksosta lähteneitä kansalaisia on kerääntynyt "yhtehen" salin täysi ja mainitsi, että Amerikan on löytänyt Columbus, mutta tämän Fitchburgin, sikäli kuin suomalaiset ovat kysymyksessä, on löytänyt lamppilainen ja siksi täällä nyt on näin paljon lamppilaisia ja heidän vierainaan "muitakin kansallisuuksia." Puhuja mainitsi, ettei "toholampilaisia" ole olemassa, niinkuin usein "väärin" sanotaan; tuolla nimityksellä tarkoitetaan "lamppilaisia."

Toveri Tokoi esitteli tervehdykset lausuttuaan soittamaan Saiman soittokunnan, jota johti lamppilainen Kalle Matson. "Pohjola luminen on kotimaa" kajahti ensimmäisenä ja perään "Suomalaisia sävellyksiä." Tämän jälkeen soitti Väinö Koski klarinetin soolon soittokunnan myötäilemänä. Kalle Tuikka, joka oli saapunut hyväntahtoisesti Quincysta saakka tätä iltamaa yhtenä lestijokilaaksolaisena avustamaan, lausui nyt Pietari Salmenojan kirjoittaman syvätunteisen ja voimakashenkisen runon "Kumpujen pirtti." Tämän jälkeen astui ohjelmanesittelijä Oskari Tokoi uudelleen näyttämölle ja piti lyhyen esitelmän, jossa hän selosti Lestijokilaakson maantieteellisiä ja kansantieteellisiä näkökohtia. Toveri Tokoi antoi esitykselleen historiallisen taustan, joten se oli erittäin mielenkiintoinen ja opettava selostus. Hän m.m. mainitsi että muinaislöydöt ovat osoittaneet, että Lestijokilaaksossa on ollut asukkaita jo kivikaudella, noin 2000 vuotta e. Kr. syntymää. Ketä nuo ihmiset ovat olleet, sitä ei tiedetä. Nykyinen asutus Lestijokilaaksossa on saanut alkunsa noin 500 vuotta j Kr. ja on kansa hämäläistä perua. Puhuja leikillisesti mainitsi, että näyttää siltä että rohkeimmat ja reippaimmat hämäläisistä ovat lähteneet Hämeestä etsimään uusia paikkakuntia ja laiskimmat ja hitaimmat ovat jääneet paikoilleen.

Esitelmänsä päättäjäisiksi lausui toveri Tokoi, että Annie Laurie, laajasti tunnettu englanninkielinen laulu, on laulettu ensimmäisen kerran Kokkolassa, jossa sotavankina ollessaan sen on säveltänyt joku skotlantilainen. Kun tuo maailman kuulu laulu näin on sopivalla tavalla yhdistetty lesitjokilaaksolaisten elämään, niin esitti Tokoi Miss Ruth Kopsalan laulamaan tuon laulun. Sen lisäksi Miss Kopsala lauloi suomeksi "Mä venehessä keinun." Miss Lila Lehtonen säesti molemmat laulut. Tämän jälkeen Tokoi esitteli soittamaan viulusooloja Kannuksen lukkarin pojanpojan, jolloin esille astui John Frändilä, nuori viuluniekka, joka soitti kolme kansansävellystä Miss Lehtosen myötäilemänä. Saiman ompeluseuran tanssijat esittivät tämän jälkeen Antti Palenin soittaessa kaksi kansantanssia, joita seurasi lyhyt puhe Herman Oikemukselta. Hän toi Gardnerin lamppilaisten terveiset ja kinasi, että Toholammin kirkossa oli parempi puuäijä kuin Kannuksen kirkossa. Hän myös mainitsi, ettei lamppilaisille ole mitään uutta siinä että nykypäiväiset naiset tupakoivat. Lamppilaisnaiset ovat tupakoineet ammoisista ajoista asti, hän sanoi.

Emil Hollanti, tunnettu kannuslainen humoristi, luki nyt laatimansa kyhäyksen, jossa hauskalla tavalla kosketeltiin mainitun jokilaakson oloihin. Häntä seurasi näyttämölle Ossie Ahola, joka soitti lamppilaisten puolesta viulusooloja. Ossi on jo ikämies, mutta hän saa vielä kauniin ja täyteläisen äänen siitä viulustaan, jolla hän on monet tanssit synnyinseuduillaan soittanut. Eric Kääntä, toinen lamppilainen, kertoi tämän jälkeen irrallisia mutta hauskoja juttuja lamppilaiselämästä niinä aikoina, kun hän Lestijokilaksossa tallasi. 

Ohjelma ennen väliaikaa päättyi siihen, mutta väliajan jälkeen esitettiin illan todellinen makupala, näytelmä "Tihuntipäivä Lohtajan pappilassa", jonka tilaisuutta varten oli kirjoittanut toveri Tokoi. Näytelmän kirjoittaja, joka on puhdasverinen kannuslainen, esitti näytelmässä rovastin osan ja lestijokilaaksolaisia olivat kaikki muutkin esittäjät, yksi yhdestä toinen toisesta tuon laakson pitäjästä. Ruustinnaa esitti Aino Liikanen ja saatavien maksajina esiintyivät Frank Luokkala, Svante Huhtaniemi, William Koski ja Erkki Kääntä, isäntärenkinä Santeri Lappi, tihuntien vastaanottajana Hjalmar Ojala ja papin piikaflikkana Mrs. Marlon Rauma. Vaikka näytelmä oli vain yksinäytöksinen, niin siinä sittenkin selvällä tavalla osoitettiin se, minkälaisen veron pitäjäläiset ovat joutuneet Lestijokilaaksossa papeilleen maksamaan. Lestijärveltäkin, jossa halla oli vienyt viljan, olisi papille vain pitänyt tuoda itäviä jyviä. Laajan Lohtajan pitäjän ukot kapinoivat ja lupasivat riuhtaista kulmakuntansa irti Lohtajasta. Rovasti tietysti koetti puolestaan väittää, että hänelle on saatavat maksettava napisematta, sillä hänen on "eliniäkseen virkaansa nimittänyt konsistorio." Voidaan sanoa, että lavastus näytelmässä oli asianmukainen, sillä rovastin kanslian seinällä oli noin 150 vuotta vanha kello, joka on mainitusta jokilaaksosta tänne tuotu. Kun rovasti oli edellisenä vuonna napissut eräälle saatavamaksajalle, että tämä toi hänelle hännättömän vasikannahkan, niin toi mies nyt hänelle "kaksihäntäisen" vasikannahkan. Nahkan oli näytelmään lainannut eräs lamppilainen farmari.

Tanssin tilaisuudessa soitti lestijokilaaksolainen orkesteri, jonka muodostivat Ossie Ahola, Eino Roiko ja Wm. Salo. Ravintola juhlassa oli hyvä. Tavallisten kahvileivosten lisäksi saatiin haukata kotitekoisia keekejä ja voileipiä, joita pöytään olivat vapaasti tuoneet lamppilaisemännät Rosa Kokkinen, Sofia Pirttinen, Siiri Jordan, Fanny Kopsala, Alma Lappi, Hanna Matson, Rosa Laakso, Ida Kiuru, Helvi Wagg ja Elsie Pelto.