Sykäräinen, Reino Aarne Aapanpoika

Reino ja Fanni Sykäräinen. Kuva Ritva Klemolan kotiarkistosta.

Reino Sykäräinen auton kyydissä, otettu Kanadassa vuonna 1956. Kuva Ritva Klemolan kotiarkistosta.

Reino Sykäräinen kuvattuna 4.4.1965. Kuva Esko Polso. Toholammin kotiseutuarkisto.

N:o 61 Peltokangas, n:o 43 Määttälä. Sykäräinen, Reino Aarne Aapanpoika s. 17.11.1900 Toholampi, k. 3.7.1978 Toholampi. Vanhemmat Aapa Antinpoika Sykäräinen e. Kallinen (s. 28.11.1865 Toholampi) ja Iida Sofiia Jaakontytär Klemola (s. 27.7.1868 Toholampi)

- Puoliso Fanni Susanna Sakrintytär Linna s. 11.8.1897 Toholampi k. 14.1.1996 Toholampi. Vihitty 18.10.1919 Toholammilla.

"Jotain täytyy tehdä, jotta elämä menisi eteenpäin"

Vuonna 1919, 19-vuotiaana, Reino solmi avioliiton Fannin (os. Linna) kanssa. Reino muutti ensin Linnojen taloon ja auttoi talon töissä. Vuonna 1920 syntynyt ainoa lapsi Margareta menehtyi alle vuoden ikäisenä.

Reino ja Fanni muuttivat lopulta Sykäräiseen, jossa Reino työskenteli hetken myyjänä kauppaliikkeessä.

Tätä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun ei Reino saanutkaan ensimmäisen kuukauden palkkaansa. Niin ikään ei kuulunut Reinon isälle Aapallekaan rahoja saman henkilön kanssa tehdyistä talokaupoista, jonka johdosta Sykäräisen perheen olot kurjenivat siinä määrin, että Aapa päätti lähteä Kanadaan työn ja tienauksen toivossa.

Reinon ja Fannin elämä oli epävarmaa ja heitä kiusasi tunne, että jotain täytyi tehdä jotta elämä menisi eteenpäin. Reinon omin sanoin, ratkaisun toi kirje isältä. Tämä kehotti Reinoa tulemaan sinne, sieltä löytyisi töitä.

Reino kirjoittaa omaelämäkerrassaan seuraavasti: ”Monet illat yömyöhään keskustelimme asiasta. Pohdittiin tilannetta puoleen ja toiseen. Tiesimme kaiken sen, mitä sillä hetkellä oli. Olin ollut vävynä. Olin ollut kaupassa. Olin ostellut nahkoja ajaen pyörällä pitkin pitäjää. Tuo kaikki tuntui jotenkin näkymättömältä, tarkoituksettomalta ja sieluttomalta. Päätimme lähteä Kanadaan yrittämään elämää aivan uusista lähtökohdista.”

19.9.1923 Reinon ja Fannin matka kulki Hangosta Liverpooliin Arcturus-laivan kyydissä. Liverpoolissa 28.9. siirryttiin valtamerialus Doriciin, jota Reino kirjassaan kuvaa hotelliksi: siellä oli parturit, saunat, myymälöitä, loistavia ruokasaleja ja pappikin. Teerijärveläispojan kanssa Reino säesteli hanurilla suomalaisia lauluja. Aluksella matkasi mukana henkilöitä, jotka pestasivat työväkeä metsäyhtiöille. Matka suuntautui Kanadan Sudburyyn Kalle Korpelan johtamalle isolle metsätyömaalle, josta Reinon isä oli järjestänyt tälle työpaikan.

Metsätyömaalta topparoikan selkään

Fanni toimi metsätyömaalla emäntänä yhteisön ruokalassa: hän valmisti työläisille aamupalaa ja apetta.

Alussa korpityömaalla oli ainoastaan telttoja, joissa yövyttiin – kaikille ei riittänyt alkuperäisissä metsäkämpissä tilaa, kun uusia tulijoita oli niin paljon. Uusia kämppiä siis alettiin vasta rakentaa ja niiden valmistuminen tähdättiin talven tuloon – Reino ja Fannikin siis aloittivat kirjaimellisesti tyhjästä.

Lopulta asuttiin kuitenkin metsäkämpissä, jotka jaettiin muun työyhteisön kanssa. Lisäksi metsän asujilla oli ilman muuta sauna järven rannalla.

Reino työskenteli metsäyhtiöllä kirjurina, avusti työmiehiä kirjeitten kirjoittamisessa ja perusti metsätyöyhteisöön jopa laulukuoron. Metsätyöt kuitenkin lakkasivat muutamaksi kuukaudeksi, sillä työ ei ollut ympärivuotista. Silloin Reino aloitti työt Canadian Pacific Railwayllä ratavahtina, keskeisenä työparinaan topparoikka. Korpelan kutsuessa takaisin työmaalle, mentiin taas metsähommiin kunnes ne taukosivat – ja siitä taas ratahommiin, joihin Reino sitten jäi loppuajaksi töihin.

Reinolle kävi kerran hurja onnettomuus resiinan kanssa: osa junien aikatauluista tiedettiin, mutta tavarajunat kulkivat omaan tahtiinsa. Eräänä iltana Reino oli tekemässä kymmenen mailin pituista kauppareissua resiinalla, ja hänen ollessaan kotiinpaluumatkalla olikin juna yllättäen tullut päin. ”Resina sanoi piuskis paiskis. Tavarat lensivät ilmaan. Jotenkin ihmeen kautta löysin itseni ratavarresta sillä olin ehtinyt viime hetkessä heittäytyä sivuun.” Reinolle ei siis käynyt kuinkaan, mutta säikähdys oli suuri.

Elämän suuntaa etsimässä

Kesällä 1927 Reino sairastui, ja he päättivät Fannin kanssa lähteä takaisin Suomeen viiden vuoden Kanadan-seikkailujen jälkeen. Syyskuussa samaa vuotta laivan nokka kääntyi kohti kotia. Suomessa Reino ja Fanni ostivat lopulta oman talon Kokkolan Ykspihlajasta. Pula-aika heitti oman varjonsa pariskunnan elämään: yrityksistä huolimatta pienimuotoinen karjatoiminta ei ottanut tulta alleen.

Reino ryhtyi lopulta kauppiaaksi – työ, jota hän oli jo lapsuudessaan ja nuoruudessaan päässyt opettelemaan. Reinolla oli paitsi yksityisasiakkaita, myös laivoihin ostettiin hänen liikkeestään tavaraa suuriakin määriä. Yleinen työttömyys näkyi velaksimyynnin yleistymisessä myös Reinon kaupassa. Kauppiaan homman Reino lopetti vuonna 1943, ja möi kauppaoikeutensa ja irtaimistonsa. Reino ja Fanni palasivat Toholammille.

Reino pohti elämänsä suuntaa - hän päätyi aluksi tekemään ojankaivuuta, jossa yllätyksekseen lopulta pärjäsi voimien karttuessa.

Vanha liikemiehen vainu kuitenkin nosti päätään, ja Reino alkoi sivutoimenaan myydä luutia. Hän itse totesi tämän olleen myös eräänlaista yhteyden tarpeen tyydyttämistä: Reino oli tottunut olemaan ihmisten kanssa ja nautti sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Jälleen uusi työtilaisuus ilmeni, kun apteekkari Purasmaa tarjosi talostaan Reinolle ”pihatuoran” virkaa. Tämä tarkoitti kesällä pihamaan kunnossapitoa, kukkapenkkien laittamista ja rikkaruohojen nyppimistä. Työhön kuului kaikenlaista muutakin pientä hommaa, ja Reino tuli hyvin tutuksi talon väen kanssa.

Kauppapuuhiin kuitenkin palattiin jälleen. Reino otti Osuuskassasta lainaa, osti Pohjanmaan Kauppiaiden Oy:ltä tavaraa ja ryhtyi myymään talosta taloon.

Reino kertoo: ”Eihän tuossa kaupassa - - aina montaakaan markkaa tullut. Tuo luonteeni kun saattaa antaa periksi hinnoissa, jopa joskus lahjaksi, kun näkee puutteessa olevia. Mutta liekö tuo kauppa aina ollut niin pääasia. Oli mukava käydä taloissa, jutella emäntien kanssa, mikseipä muidenkin kanssa.” Tämä lainaus kuvaa Reinon luonnetta hyvin.

Kanada ei tuntunut enää samalta

Reino ja Fanni ovat tehneet myöhemmin vielä toisenkin matkan Kanadaan, v. 1956 samoille seuduille kuin ensimmäisenkin, työhön Korpelalle.

Yritys oli laajentunut ja sillä oli jopa oma sahakin. Pian siirryttiin taas asumaan metsäkämpälle. Tällä kertaa töitä tehtiin konevoimin. Paljon oli muuttunut eikä tunnelma ollut enää sama.

Tuli joulu ja Reino soitteli ja lauloi Jouluyö, Juhlayö-kappaletta. Kotiin palattiin jo talven jälkeen, maaliskuussa.

Tietojen lähteenä on pitkälle toiminut Reino Sykäräisen omaelämäkerrallinen teos, Matkan varrelta, vuodelta 1966.

Linkit

Geni: Reino Aarne Sykäräinen

Siirtolaisrekisteri: Reino ja Fanny Sykäräisen matkustajatiedot 1923