Fitchburg

Siirtolaisuusarkistosta
Versio hetkellä 17. toukokuuta 2025 kello 18.30 – tehnyt Hankeadmin (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Fitchburg on Yhdysvalloissa, Massachusettsin osavaltiossa, Worcesterin piirikunnassa sijaitseva kaupunki. Kaupungin asukasluku oli 40 000 asukasta vuonna 2010. Kaupunki on perustettu virallisesti vuonna 1764. Ennen tätä Fitchburg oli toiseen kaupunkiin kuulunut osa. Ensimmäiset maininnat Fitchburgista ovat vuodelta 1730.

Fitchburgissa oli 1900-luvun alussa merkittävä amerikansuomalaisten siirtolaisten yhdyskunta ja kaupunki oli aikanaan myös amerikansuomalaisen työväenliikkeen keskus. Kaupungissa ilmestyi vuosina 1905–2009 Raivaaja-lehti ja kaupungissa toimii myös suomalaisten siirtolaisten aikanaan perustama Workers’ Credit Union -luottolaitos. Fitchburgin vuonna 1906 valmistunut suomalainen työväentalo, Saima-haali, on nykyisin alkoholistiparantolana. Kaupungissa on myös Saima-puisto, jonne kokoontui heinäkuussa 1970 yli 3 000 henkeä presidentti Urho Kekkosen vieraillessa kaupungissa. Forest Hillin hautausmaalle on haudattu lukuisia suomalaisia. Tunnetuin heistä on Oskari Tokoi.

Lähteet

Aiheesta muualla