Fitchburg
Fitchburg on Yhdysvalloissa, Massachusettsin osavaltiossa, Worcesterin piirikunnassa sijaitseva kaupunki. Kaupungin asukasluku oli 40 000 asukasta vuonna 2010.[1] Kaupunki on perustettu virallisesti vuonna 1764. Ennen tätä Fitchburg oli toiseen kaupunkiin kuulunut osa. Ensimmäiset maininnat Fitchburgista ovat vuodelta 1730.
Fitchburgissa oli 1900-luvun alussa merkittävä amerikansuomalaisten siirtolaisten yhdyskunta ja kaupunki oli aikanaan myös amerikansuomalaisen työväenliikkeen keskus. Kaupungissa ilmestyi vuosina 1905–2009 Raivaaja-lehti ja kaupungissa toimii myös suomalaisten siirtolaisten aikanaan perustama Workers’ Credit Union -luottolaitos. Fitchburgin vuonna 1906 valmistunut suomalainen työväentalo, Saima-haali, on nykyisin alkoholistiparantolana. Kaupungissa on myös Saima-puisto, jonne kokoontui heinäkuussa 1970 yli 3 000 henkeä presidentti Urho Kekkosen vieraillessa kaupungissa. Forest Hillin hautausmaalle on haudattu lukuisia suomalaisia. Tunnetuin heistä on Oskari Tokoi.
Lähteet
- Mikko Majander: Fitchburg, Massachusetts – suomalaisen siirtolaisuuden jäljillä, Demari 29.7.2008
- Fitchburgin suomalainen hautausmaa kertoo siirtolaisten koskettavaa tarinaa, Turun Sanomat 5.6.2005
Aiheesta muualla
- Kaupungin kotisivut
- Pikakuvia Fitchburgista ja sen ympäristöstä, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 23.03.1930, nro 12, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Fitchburg, Amerikan-kaupunki, jossa 1/10 asukkaista on suomalaisia, Suomen Kuvalehti, 29.10.1938, nro 43, s. 28, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-elementti; viitettäCENSUSei löytynyt