Porkola, Emil Aleksander Aleksinpoika
N:o 27 Porkola. Porkola, Emil Aleksander Aleksinpoika (Emppu) s. 13.11.1893 Rockport, Massachusetts k. 23.10.1961 Toholampi. Vanhemmat Aleksander Antinpoika Porkola (s. 22.7.1871 Toholampi, k. 10.9.1943 Toholampi) ja Matilda Albertina Färmi (s. 8.1.1871 Ilmajoki, k. 30.5.1960 Toholampi)
- Puoliso Karin Helena Johansson s. 2.12.1899 Kymi, k. 22.12.1986 Toholampi. Vihitty 1921 Gardner, Massachusetts.
Muut perheenjäsenet kokoelmassa
Sisarukset
Porkola, Eliina Loviisa Aleksintytär
Amerikkalainen jo syntyessään
Emil Aleksander syntyi Yhdysvalloissa asuneille Aleksander ja Matilda Porkolalle (o.s. Färmi). Pikku-Emil kuitenkin muutti noin 4-vuotiaana perheensä kanssa takaisin Suomeen.
Amerikankuume kuitenkin vei Empun katsastamaan synnyinmaataan myöhemmin, vuonna 1915, ja niin sitä lähdettiin matkaan neljän ystävänsä kanssa. Emppu kertoi myöhemmin, että kylän nuoret isännät olivat pyytäneet häneltä, että hän veisi heidät ”turvaan” Amerikkaan. Ystävät ajattelivat, että kun Emppu on syntynyt Amerikassa, osaa hän siellä mennäkin. Olivat menneet Tornioon, jään yli pimeänä yönä Tornionjoen yli Ruotsin puolelle. Venäläiset olivat vahtineet rajalla, mutta pojat pääsivät yli. Sieltä he matkustivat junalla Osloon ja hyppäsivät laivan kyytiin. Laiva Oscar II saapui New Yorkiin 28.11.1915. Emil muisteli haastattelussa, että laiva oli vaikuttanut vanhalta: aallot saivat laivan ”nitisemään ja natisemaan”. Emppua oli hieman pelottanut, vaikkei hän sitä paikalla myöntänytkään. Emppu muisti kuulleensa, että akvaviitti auttaa merisairauteen ja otti tujauksen – se olikin auttanut, eikä Emppu tullut merisairaaksi kuten ystävänsä. Hän olikin sen johdosta heistä ainoa joka kävi laivalla syömässä. Emppu oli siinä sitten kiusallaan laittanut pelastusliivit päälle ja mennyt istuskelemaan ja soittelemaan huuliharppua. Laivan kannella oli tuossa tyrskyssä ollut 10-15 cm vettä, kun aallot löivät niin korkealle!
Sivuraiteitse Purkkiin
Matka suuntautui Fitchburgiin, mutta reissu ei ollut suoraviivainen: Emil ja kaverit olivat nousseet ensin väärään junaan – konduktööri oli huomannut heidän olevan emigrantteja, pysäyttänyt junan ja jättänyt miehet sateeseen odottelemaan oikeaa junaa.
Lopulta päästiin seuraavaan junaan ja kuunneltiin korva tarkkana asemien kuulutuksia. Matka kului hikoillessa junavaunussa, kun ei raaskittu ottaa päälivaatteita pois: Toholammilta lähtiessä elettiin marraskuuta, siispä miesten yllä oli ollut lähtiessä Suomen talveen sopivat vaatteet, jotka olivat aivan liikaa paikallisessa ilmastossa. Emilillä oli ollut päällä sarkatakki ja karvahattu! Lopulta huusi konduktööri ja pojat jäivät asemalla, joka osoittautuikin taas vääräksi asemaksi: kyseessä oli Pittsburghin asema. Miehet kuitenkin ehtivät vielä takaisin junaan – tiukkasanainen konduktööri oli laittanut heidät takaisin istumaan. Matkaseurue päätti pysyvänsä kyydissä niin kauan kuin konduktööri laittaa heidät ulos. Niinpä pojat istua pönöttivät vielä Fitchburginkin aseman kohdalla. Junan ollessa jo hitaassa liikkeessä huomasi konduktööri heidät ja pysäytti junan, jotta pojat pääsivät Fitchburgin laiturille.
Fitchburgissa Emil asettui asumaan tätinsä luokse.
Empun Ensimmäinen työ oli Boston & Mainen rautatieyhtiön konepajalla.
"Minähän menen nytte Käärnään!"
Emppua alkoi omien sanojensa mukaan tympimään Fitchburg jo parin kuukauden päästä. Hän otti lopputilin Boston & Mainelta ja lähti ”Käärnään”, siis kohti Gardneria. Junamatka osoittautui jälleen hankalaksi: ensimmäinen juna, johon Emil nousi, kulkikin vain läntiseen Fitchburgiin asti, eikä Emppu ymmärtänyt vaihtaa siellä Gardnerin junaan. Juna palasi sen jälkeen takaisin sinne mistä oltiin tultukin, Emppu kyydissä. Hän ei luovuttanut: seuraavaan junaan noustiin taas: ”Minähän menen nytte Käärnään!” Tällä kertaa Emil ajautui onnekkaasti väentungoksen mukana vaihtojunaan.
Empulla ei ollut perillä Gardnerissa mitään valmiina, ei työtä eikä tuttavia. Toholampilainen Janne Lahnalampi tuli uskomattoman sattuman kautta kadulla vastaan, ja niin Emppu päätyi hänen perheensä luokse asustamaan.
Lopulta Emil pestautui Vermontiin metsätöihin, paperipuita kaatamaan. Työmaa oli korkealla vuorella - Empun mukaan niin korkealla, että ukkospilvet lipuivat työmaan alapuolella. Emil on kertonut, että vuorelta käsin työ sujuikin lopulta vallan helposti: miehet olivat hoksanneet hyvän työtaktiikan vahingon kautta: heillä oli päässyt lipeämään käsistä yksi puista, joka oli sitten lähtenyt paukkumaan vuorenrinnettä alaspäin. Mutta eipä se mitään – puunrunko oli päätynyt sinne minne sen lopulta oli tarkoituskin, eli alas vuorelta, ja se oli vieriessään jo valmiiksi suurilta osin kuoriutunutkin. Lähes valmis paperipuu siis!
Elämää Gardnerissa ja Porkolanmäellä
Massachusettsin Gardnerissa Emil tapasi Karin "Carrie" Helena Johanssonin, jonka kanssa menikin sitten naimisiin vuonna 1921.
Vuotta ennen vihkimistä Emil majaili vielä lodgerina Oscar ja Hilda Maria Oikemuksen hoteissa ja ilmoitti kirjurille työskentelevänsä puutöissä "tuolikaupan" alaisena - kyseessä oli tässäkin varmaan jonkinlainen puunkaatotyö.
Emil oli hyvässä työssä ja heillä oli lopulta omakotitalokin Gardnerissa, kun Empun isä Aleksander pyysikin heitä palaamaan Suomeen. Emppu myöntyi, möi talonsa, autonsa ja muun omaisuutensa ja tuli kotiin pienen perheensä kanssa. Hän aloitti pienviljelyn Toholammilla ja osti Riuttasista vanhan hirsitalon, jonka muutti Porkolanmäelle.
Nelisenkymmentä vuotta Amerikkaan lähdön jälkeen, vuonna 1958 Yleisradion toimittaja Niilo Ihamäki haastatteli Emiliä hänen kokemuksistaan siirtolaisena. Empun tarinat löytyvät äänitteinä edelleen Ylen arkistosta.
Suuri osa tarinan tiedoista Empulta itseltään (Ylen äänitteet) sekä Ville Porkolalta.
Linkit
Tarinoiden tiedot ovat peräisin juuri kyseisistä äänitteistä, jotka löytyvät seuraavasta linkistä: Yle 26.6.2009 Emil Porkola: Sitte me vasta jänkkejä oltiin
Siirtolaisrekisteri: Emil Aleksander Porkolan passitiedot 1915