Laitala, Maija: Ray Kaattari

Siirtolaisuusarkistosta
Versio hetkellä 30. tammikuuta 2026 kello 15.40 – tehnyt Hankeadmin (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toholampi


Taivaanrannalla pilvet

odottaen kukin vuoroaan

siepatakseen auringolta hohtavan purppuraviitan

johon kietoutua.


Nukkuvan silmiltä tuo värileikki piiloon jää

vaan hän, ken mietiskellen istuu silmin avoimin

tuon kaiken mieleensä siirtää

- myös tuoksut kukkien.


Nyt joki hiljaisena lepää

jälkeen päivän vaelluksen, työn

odottaen saadun lasikenkää yön.

Ei vire tuulen särje pintaa veen

on liikkumatta lehdet koivun.

Männyt, vartijoina seisten hiljalleen

kuvastaen taivaan sineen kesäyön.

Yks säde ruusuinen

leikkaa sinen hiljaisen

todistaakseen tuon kauneuden ikuisen.


Toholammilla Kaattarin kylällä kesäyönä 1998

Ray Kaattari

(englanninkielisestä runosta kääntänyt Martti Malinen)

Tämän vuosisadan alkupuoliskolla Amerikan siirtolaisiksi lähteneiden joukossa oli myös Fredrik ja Matilda Kaattarin poikia ja tyttäriä Toholammin Kaattarilta. Heistä moni palasi muutaman vuoden kuluttua takaisin Kaattarille. Jotkut kuitenkin jäivät asumaan eliniäkseen eri puolille Yhdysvaltoja ja Kanadaa.

Meren taakse jääneiden joukkoon kuului myös nuorin veljeksistä Oiva Kaattari, joka asettui asumaan Kanadaan Garsoniin lähelle Sudburya, suomalaisten "Supperia". Sinne hän myöhemmin perusti perheen ja siellä hän kuoli 1950-luvulla.

Hänen vanhin poikansa Ray vieraili ensimmäistä kertaa kesällä 1998 Kaattarilla. Syksyllä hän lähetti meille Suomen sukulaisilleen runojaan ja muistiinpanojaan, jotka kertovat, mitä hän tunsi tutustuessaan isänsä kotikylään ja siellä asuviin sukulaisiin. Jouluna kokoonnuimme lukemaan niitä, ja meitä kosketti hänen syvä kauneudentajunsa ja ihailunsa Kaattarin maisemia, Lestijokea ja Kirkkojärveä kohtaan.

Ja totta! Näin mekin tunnemme kesäyönä auringonlaskun aikaan Kirkkojärventiellä: "Lestijoki, sinä olet ihmeellinen joki. Olet niin tyyni, ja niin punainen. Voisiko heitetty kivikään rikkoa sinun lumoustasi?"

Artikkelin lehteen kirjoittanut Maija Laitala vuonna 1999.