Hautala, Arto: Fitchburg - lamppilaisten pääkaupunki

Fitchburg - lamppilaisten pääkaupunki

Artikkeli julkaistu alunperin LAHNALAMPI -sukuseura ry:n jäsenlehti TEEÄLLÄ:ssä n:o 1/96. Kirjoittaja: Arto Hautala.

Mitä yhteistä on Massachusettsin Fitchburgilla ja Suomen Toholammilla? Fitchburgissa on hyvin samanlainen neljän vuodenajan ilmasto kuin Keski-Pohjanmaallakin. Katukuvassakin on yhtäläisyyksiä: Lampilla on jylhät ja mäkiset joen reunustat ja Fitchburg on San Fransiscon jälkeen Amerikan toiseksi vuoristoisin kaupunki. Asutushistoriasta löytää muuta yhteistä: toholampilaiset ovat suomalaisten kärkinenässä asuttamassa Fitchburgia.

Ensi kertaa Fitchburgissa liikkuessani mieleen jäi vuorinen maisema sokkeloisine katuverkostoineen ja tien vieressä soljuva Nashua-joki, minkä yli näytti olevan vaikea päästä. Vaikka minulla oli kaksikin karttaa, en tahtonut löytää tietä joen toiselle puolelle. Bostonista tänne oli sata kilometriä mittarin mukaan. Ihmettelin, että minne se 20 kilometriä katosi, kun opasteissa luki, että 50 mailia Bostoniin. Kuitenkin pääsin ehjänä Maitotielle eli Milk Roadille Kiurujen luo, jossa minun oli tarkoitus pitää majapaikkaa reilun viikon.

Hilkka ja Helge Kiuru ottivat minut ystävällisesti vastaan. Ilmeisesti Suomen vieraat ovat aina tervetulleita. En ollut aikaisemmin tavannut heitä, ainoastaan kirjoittanut pari viikkoa aikaisemmin kirjeen New Yorkista. Olin yrittänyt tavoittaa Kiuruja puhelimella, mutta ongelmia syntyy, kun maa on täynnä pieniä puhelinyhtiöitä, joilla ei ole yhteensopivia kytkentöjä tai jos on, siirtyminen yhtiöstä toiseen on kallista. Kun olin yleisestä puhelimesta saanut veivattua numeron, kuului pyyntö "three dollars and 75 cents". Viisitoista markkaa yhdestä puhelusta New Yorkista Fitchburgiin! Enhän edes tiedä meneekö puhelu läpi ja onko siellä vain vastaaja päällä. Niin päätin tyytyä kirjeiden kirjoittamiseen.

Helge Kiuru, jonka äiti oli Toholammin Nisulasta, omisti United Auto Body-autokorjaamon kaksosveljensä Eugenin kanssa. Kun Eugen kuoli 1967, Helge lopetti autokorjaamon pidon ja toimi sekalaisissa töissä, kunnes jäi eläkkeelle. Kun Helge on paljasjalkaisia fitchburgilaisia, vaimonsa Hilkka on syntyjään Kalannin Heikkilöitä. Hän on työskennellyt sihteerinä ja kirjanpitäjänä mm. suomalaisyhteisössä United Co-operative Societyssä ja Raivaaja-sanomalehdessä. Kiuruilla on kolme lasta ja viisi lastenlasta. Helge ja Hilkka Kiuru kävivät 1989 tyttärensä Lindan kanssa Suomessa, mutta Toholammilla he eivät sillä reissullansa ehtineet piipahtaa.

Muistan lukeneeni jostain, että suomalaiset asettuivat Fitchburgiin, koska paikka sijaitsi "lähellä" rantaa ja siellä riitti töitä. Seuraava mahdollinen etappi sijaitsi Michiganissa, jonka kaivoksille oli matkaa tästä vielä tuhat mailia. Vaikka Fitchburgista työt vähenivät ratkaisevasti, suomalaisten määrä vain kasvoi. Paikkakunnalle tultiin vuosisadan vaihteessa sukulaisiin ja tuttaviin ja ylipäänsä muiden suomalaisten takia.

Hilkka Kiurun kanssa kiertoajelulla tutustuin moniin paikkoihin. Hän selitti, että Mechanic Streetin ja High Streetin sekä Rollstone Streetin alueet tulivat tunnetuksi "Finland"ina, sillä suomalaiset keskittyivät tälle alueelle. Vielä nykyäänkin useimmat suomalaisten rakentamat talot ovat pystyssä, tosin uudet "tummat" asukkaat asuvat niissä. Taloille annettiin korkeat arvosanat, mutta uudet tummat saivat kyytiä [- -]. Talot olivat osin ränsistyneet ajan patinassa ja asukkaitten, Keski-Amerikasta tulleiden tummaihoisten, työmoraalia epäiltiin yleisesti "suomalaisten" porukoissa.

Fitchburgissa ei ole juurikaan moderneja kerrostaloja: paikka on pieni maalaisidylli, jossa on omistusasuntoja vieri vieressä. Tosin keskusta on hieman erilainen. Siellä modernit ja vanhat liikerakennukset sijaitsevat sulassa sovussa vierekkäin.

Suomalaisten keskukseksi muodostui ehkä kaikesta huolimatta Kuusamo, miksi kutsutaan Fitchburgin keskuskatua Main Streetiä. "Tämän varressa oli parhaimmillaan kolme kapakkaa", Hilkka kertoi ja jatkoi, "poortitalo Kuusamo sekä osuuskauppa. Kapakoitten lähellä sattui tappo, jossa nuori miehen alku nuoruuden voimissansa puukotti toisen miehen kuoliaaksi. Tämä edisti Raittiusyhdistyksen perustamista ja tilan rakentamista Grove Streetille parin korttelin päähän." Nyt kapakat ovat menneet ja kaupan tilalla kymmeniä vuosia ollut osuuspankkikin on siirtynyt Työväestön huoltoyhdistykselle.

Raivaajassa

Hilkka vei minut myös Raivaajan toimitukseen, joka sijaitsi Kuusamon takana pienessä yksinäisessä puutalossa. Raivaaja on kerran viikossa ilmestyvä suomenkielinen sanomalehti, jolla on 90-vuotisjuhlavuosi meneillään. Päätoimittajana toimii Marita Cauthen, joka on aikoinaan tullut Amerikkaan vaihto-oppilaaksi, rakastunut ja jäänyt. Miehensä muutettua Fitchburgiin Marita sai töitä Raivaajasta ja nyt hän on ollut muutaman vuoden päätoimittajana. Hän toimittaa lehteä päätoimisesti yksin, Heli Rantala käy puolipäivätoimisesti kirjoittamassa puhtaaksi.

"Raivaajan tärkein tehtävä on pitää suomen kieltä yllä", Marita kertoi, "tosin lehdessä on myös laaja englanninkielinen juttuosuus. Nuoremmat eivät enää ymmärrä suomen kieltä ja eläkeläiset - täältäkin - ovat muuttamassa Floridaan. Vaikka Raivaaja on koko mantereen kattava lehti, Floridassa ilmestyvä Floridan uutiset on vahva uhkaaja meillekin." Tosin ennemmin Floridan uutiset uhkaa Brooklynissä majaansa pitävää New Yorkin Uutisia. Alueen Finntownin suomalaiset häviävät eikä siellä ole enää kuin kourallinen suomea osaavia jäljellä. New Yorkin seutu sai 1996 oman suomalaisen papin. Saa nähdä, vahvistaako se suomalaisten yhteisöä Fitchburgissa ja miten Raivaaja jatkaa olemassaoloaan.

"Raivaaja ei ole ollut poliittisesti sitoutunut kuuteenkymmeneen vuoteen", Marita selvitti, kun kysyin, miten työväenliike vaikuttaa vielä lehden linjaan. Fitchburgista tuli poliittisen työväenliikkeen kotipaikka vuosisadan alussa juuri Raivaaja-lehden perustamisen myötä. Raivaajaa ovat toimittaneet niin sosialistiagitaattori Eetu Salin kuin senaattori Oskari Tokoikin mutta lehti on sitten luopunut taustaväristään.

Viime vuonna Raivaaja lähti 90-vuotiskampanjaan, jossa pyrittiin saamaan 900 uutta tilaajaa 200, 100 ja 50 dollarin "asiamiesporkkanoilla". Lisäksi oli tukemisrahasto ja tietokonerahasto, jolla saadaan toimitukseen ostettua uudet tietokoneet. Toukokuussa päämäärä oli saavutettu jo 107-prosenttisesti.

Raivaajan bisneksistä pitää huolen Jonathan Ratila, joka on myös Fitchburgin primus motor kulttuuriasioissa. Hän sai siitä tunnustuksen äskettäin. Jonathanin vastuulla on Finnish Cultural Center eli suomalainen kirjasto, jossa on pari tuhatta kirjaa, mittava valokuvakokoelma ja jonkin verran muuta perinnetavaraa. Jonathan kertoi kirjaston kuuluneen aikoinaan Elm Streetin kirkolle, josta se on siirtynyt Suomalaiselle Kulttuurikeskukselle. Kirjastoa oltiin taas siirtämässä kun kävin siellä. Se oli toiminut kaksi vuotta Fitchburgin kirjaston yhteydessä mutta nyt kun tilan vuokraa korotetaan, kirjasto siirtyy väliaikaiseen varastotilaan kunnes löydetään uusi huokea paikka.

Kun kysymys tuli juurista, Jonathan esitti oman sukupuunsa, jossa oli kuin olikin tuttuja lamppilaisia. Hänen isoäitinsä on Toholammin Lassiloita Oikemuksen mäeltä ja kiertyy Riutan sukuun (kuin Lahnalampisetkin). Näin todettiin, että samaa kaukaista sukua ollaan.

Useimmat Lampilta

Jonathanilta sain myös tärkeitä tietoja ja asiakirjoja Fitchburgin suomalaisten historiasta. Kun kysyin, että onko hän kuullut Fitchburgin olleen toholampilaisten pääkaupunki, hän ei osannut vastata. Mutta hän näytti eräästä artikkelista kohdan, jossa luki: "In 1887, 70 Finns, mostly from Toholampi". Siis vuonna 1887 useimmat suomalaiset olivat tulleet Toholammilta. "Useimmat" tarkoittaa ehkäpä puolta 70:stä, mutta kuitenkin kymmeniä lamppilaisia asusti tuolloin Fitchburgissa. Kun vasta vuosisadan vaihteessa tuli suomalaisten ja lamppilaisten Amerikkaan muuttorynnäkkö, olettaa saattaa, että suhde pysyi myöhemminkin samanlaisena, "useimmat Lampilta".

"Ensimmäinen suomalainen tuli Fitchburgiin jo vuoden 1844 paikkeilla irlantilaisen rautatieporukan mukana", Jonathan selitti. Tämä oli 20 vuotta aiemmin kuin esimerkiksi Toholammilta lähtivät ensimmäiset siirtolaiset. Vuonna 1881 Fitchburgin kaupungissa oli vain kahdeksan suomalaista, jotka tottelivat nimiä Seppälä, Salo, Ahlgren, Kotihi ja Roosnell.

1880-luvulla rautatiet saatiin jo suurimmaksi osakseen valmiiksi. Fitchburgiin syntyi kivilouhimoja, joitten työntekijöinä suomalaiset olivat tunnettuja. Fitchburgiin ilmestyi useita mukulakivikatuja, joitten taidokasta ja kestävää pintaa on voitu ihan näihin päiviin saakka ihastella. Hilkka kertoi, että muutama vuosi sitten poistettiin viimeinen mukulakivikatu. Myös talonrakennus ja kutomoteollisuus veti väkeä ja hieman myöhemmin maatalous. Tosin farmit eivät olleet koolla pilattuja, mutta kovalla työllä niistä sai toimeentulon.

Vuosi 1888 oli monin paikoin merkityksellinen vuosi suomalaisille. Kevät toi jo enteitä tulevasta, sillä kaupunkiin tuli peräti 40 suomalaista samalla kertaa. Eihän sellaiselle määrälle heti edes yöpaikkaa löytynyt, niinpä he saivat viettää ensimmäisen yön kaupungintalon alakerrassa. Samana vuonna pidettiin kaupungintalolla ensimmäiset festivaalit, joissa suomalaisetkin olivat vahvasti mukana. Suomalaisten kvintetti lauloi itsensä palkinnoille.

Suomea puhuva irlantilainen

Fitchburgissa ohi vilistivät monet suomenkieliset kadut, Omena, Villa ja Tapio Streetit ja Saari Parkwayt. Kopsalan Kerttu ja Niilo tulivat perheineen 1950-luvulla Omena Streetille Toholammilta. Nykyään he asuvat Lunenburgissa, mikä on aivan Fitchburgin naapurikunta. Niilo on ammattinsa taitava muurari mutta nyt jo eläkkeellä. Hän veisti ehtymättömästä varastostaan vanhoja tarinoita ja sukkeluuksia. Monet lamppilaisetkin asiat kuulin Niilon suusta ensi kertaa. Kerttu o.s. Toivola toimi alkuaan ompelijana, kunnes pääsi Raivaajaan toimittajaksi. Nyt hän on evankelistaksi vihitty "saarnaaja", joka toimittaa mm. neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Palvelija-lehteä. Kerttukin on eläkkeellä ja hän toimittaa lehteä hyväntekeväisyyspohjalta.

Niilolla oli myös muistikuva lamppilaisten suuresta määrästä. Hän kertoi, että lamppilaisilla oli tapana majoittua River Streetin poortitaloon. "Rautatieasemalla oli irlantilainen kuski suomalaisia vastassa ja hän osasi kysyä suomeksi, että tuletteko Lampilta ja että minä vien teidät poortitaloon", muisteli Niilo. River Streetin talossa oli kolme huonetta ja keittiö, ja parhaimmillaan yhdessä huoneessa asui yli kymmenen suomalaista.

Useimmat suomalaiset siirtolaiset olivat juuri 20 täyttäneitä. Heillä ei ollut muuta kuin matkarahat tullessaan Amerikkaan jollei suurta intoa tehdä työtä lasketa mukaan. He työskentelivät kutomotehtaissa ja kivilouhimossa. Naidut naiset olivat useimmiten kotitöissä.

Suurin siirtolaisvirta Fitchburgiin kävi vuosisadan vaihteessa. Vuonna 1904 Fitchburgissa oli eniten suomalaisia Uuden Englannin alueelta eli kolmisen tuhatta. Samana vuonna suomalaisilla oli kaksi sanomalehteä, viisi kauppaa, kolme vaatekauppaa, kaksi yleistä saunaa jne. Ensimmäinen liikemies oli Alex Rosnell, jolla oli paperitehdas River Streetillä. Peter Laamanen omisti ensimmäisen suomalaisten ruokakaupan vuonna 1888.

Suomalaiset ostivat vuonna 1904 noin 125 maatilaa 15 mailin säteellä Fitchburgista. Tilat olivat suurimmaksi osaksi pieniä, niiden tuotanto juuri ja juuri ylitti oman tarpeen. Kovalla työllä tila maksoi itsensä. Ajan hengessä pienet tilalliset yhdistyivät ja perustivat erilaisia osuustoimintaliikkeitä. Ensimmäisinä tulivat osuuspoortitalo, osuusruokakauppa, osuusmeijeri, osuusfarmarit (United Co-op farmers) sekä osuuspankki (Worker's Credit Union).

Suomalaisia ei ilmeisesti mennyt 1930-luvulla Venäjälle yhtä paljon kuin Vermontin vuorille, jonne houkuteltiin viljelijöitä puoli-ilmaisella maalla. Vermontin vuorille suomalaiset perustivat "kitutilansa". Niilo kertoi, että silloin tavattiin sanoa, että mitä kurjempi mäki sitä sitkosempi suomalainen. Vermontissa jokaisella mäellä asuu suomalainen.

Saima-puistossa

Sekä Niilon ja Kertun että Kiurujen kanssa käytiin Saima-puistossa, joka toimii suomalaisten "toimintakeskuksena". Saima sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kuusamosta, pienen lammikon ääressä.

Saima-yhdistys perustettiin 1946 Työväenyhdistys Saiman pohjalta. Työväenyhdistys on perustettu jo vuonna 1894. Ensimmäisenä huvipaikkana toimi Leighton Streetiltä ostettu vanha farmi. Hilkka kertoi, että talo jouduttiin myymään, sillä ympärillä ei ollut tarpeeksi parkkipaikkoja. Myöhemmin Prospect Streetille ilmestyi oma haali, mikä on sittemmin palanut.

Vuodesta 1966 toimintapaikka on ollut Saima-puistossa. Tähän 34-aariseen puistoon on viime vuosikymmenenä rakennettu uusi haali, olympic size-urheilukenttä ja avoin paviljonki, joka talvisin toimii luistinkaukalona. Pienen putin ääressä on lisäksi sauna. Talvisin alueelle ilmestyvät hiihtoladut ja suomalaisen luistinkerhon ylläpitämä kaukalo. Kesäisin urheiluseura Reipas lisäksi sukeltaa. Parkin alueelta löytyy myös valtiopäivämies-journalisti-puhuja Oskari Tokoin (1873-1963) muistolaatta, jossa kerrotaan hänen olleen "tosi suomalainen".

Saima on vielä hyvin voimissaan. Maksavia jäseniä on yli 600 ja Newsletter lähetetään yli 2'500 kotiin. Klubi kokoontuu kymmenkunta kertaa vuodessa. Lauantaisin on tanssit. Saima Parkissa vietetään keväisin suuria Finn-Nite-juhlia.

Hautausmailla lamppilaisten etsintä oli myös hakuammuntaa. Tärkein kuolleiden alue on tuhansien hautojen Forest Hill Cemetery. Amerikkalaisen ajattelutavan mukaan joka paikkaan pitää päästä autolla, niin myös hautausmaalle. Ajoimme vanhan ja uuden suomalaisalueen vierestä, ohi vilistivät niin monet suomalaiset kivipaadet. Myös Oskari Tokoin hautakivi löytyi. Hautausmaan toimistossa on vuosittaiset luettelot haudatuista (eli jos etsii jotain tiettyä henkilöä ja tietää minä vuonna hän on kuollut), mutta ei mitään kokonaisen kunnan asukkaiden hakijalle. Sama ongelma on City Hallin kaupungintalon arkistossa, jossa jokaisesta kaupungin asukkaasta on merkitty joka vuosi, missä hän on asunut ja missä ollut työssä. Mene siinä sitten tuhansia ihmisiä läpi ja yritä löytää pelkän nimen perusteella "lamppilaiset".

Laitoin lopuksi viimeisen toivoni lamppilaisten löytämiseksi kirkkojen arkistoihin. Fitchburgissa on kaksi kirkkoa, jotka voidaan lukea suomalaisiksi, vaikka kummassakaan ei ole enää suomenkielistä pappia. Edellä mainittu Elm Streetin kirkkokunta on vireämpi kuin aivan Saima-puistoa vastapäätä oleva Messiah Lutheran seurakunta.

Elm Streetin kirkon perusti Suomalais-Evankelinen Lähetysseura 29. syyskuuta 1895 eli kirkolla oli äskettäin satavuotisjuhlat. Tämän vuosisadan puolella saatiin kirkkorakennus ensin Mechanic Streetille ja sittemmin Elm Streetille, josta kirkon nimi vakiintui. Kirkon perustajina olivat Johan ja Fredrika Tiilikkala, Johan Aho, Sofia Sironen, Edla Hendrikson, Eriika Wirkala sekä Mathilda ja Andrew Groop, joista Tiilikkalat, Aho ja ehkäpä myöskin Wirkala ovat Toholammilta kotoisin. Siis hyvin alkoi mutta mitä sitten? Kirkonkirjoja selatessa ei lamppilaisia sitten kunnolla löydykään. Nimiä kyllä löytyy: mm. Jaakob Seppälä, Antti Kallinen, Hietalan sisarukset, Mikko Kaattari, Jaakob Porkola ja Sakri Syrjälä, ehkei kuitenkaan puolta kirkkokuntalaisista. Ehkeivät lamppilaiset olleet niin uskovaista väkeä, että olisivat halunneet osoittaa sen liittymällä kirkon jäseniksi.

Kun Elm Streetin kirkko on keskellä kaupunkia eikä juuri erotu kyläprofiilista, Messiah Lutheran kirkko edustaa perinteistä ristirakennusarkkitehtuuria omalla luonnonkauniilla tontillaan. Molempien kirkkojen kirjoina käytetään jäsenluetteloa sekä syntyneitten, kuolleitten ja rippilasten luetteloja. Kirkkokansa ei ole täysin jakautunut kahtia, samat nimet voivat esiintyä kummankin kirkon jäsenluetteloissa. Yleisesti suomalaiset ovat tulleet Amerikkaan monia vuosia aiemmin kuin liittyneet jompaan kumpaan kirkkoon. Usein vain toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon mutta lapset kastetaan poikkeuksetta jäseniksi. Tosin lapset viipyvät vain rippi-ikään saakka kirkossa, sitten he lähtevät omille teillensä.

Seurasin rippikoululaisten syntymäpaikkoja, mitä niistä ylipäänsä oli kirjoihin kirjattu. Vuosina 1897-1907 (Messiah) toholampilaisia rippilapsia oli keskimäärin 20 prosenttia kaikista. Eli joka viides oli lamppilainen. Muulloin syntymäpaikkaa ei ollut ilmoitettu. Näyttää siltä että Fitchburg sai lamppilaisen pääkaupungin leiman viimeistään vuosisadan vaihteessa.

Lähteet: Fitchburg Historical Society: Etnic groups, Finnish Cultural Center, Elm Streetin kirkon arkistot, Messiah Lutheran seurakunnan arkistot, Hilkka ja Helge Kiuru, Kerttu ja Niilo Kopsala, Jonathan Ratila, Marita Cauthen. TEEÄLLÄ