Raivaaja 11.2.1950 - O. W. Lansonin (Oikemus) kirjoitus: 80-vuotiaan muistelmia - Fitchburgin suomalaisten vanhoja tapauksia

Kirjoitus julkaistu Raivaaja-lehdessä 11.2.1950, digitoija Raivaaja Foundation, Inc. Juttu katsottavissa täältä

80-vuotiaan muistelmia

Fitchburgin suomalaisten vanhoja tapauksia

Kirj. O.W. Lanson

Myllyäijän paperimylly

Sen omisti suomalainen Charles Rosner, Turun poikia, merikapteeni arvoltaan. Se paperimylly sijaitsi Kimball- ja Riverkatujen kulmassa, paikalla, missä nyt sijaitsee Town Talk leipomo. Hänen oikeana kätenään oli nuori Charles Wilson, myös Turun poikia. Hän sanoi olleensa perämies. Joskus hyvällä tuulella ollessaan, kun hän alkoi puhua Myllyäijästä, minua isommat miehet kysyivät, että mitä te sille laivalle teitte ennen kuin tulitte Fitchburgiin, myittekö ja rahat joitte? Hän vastasi, ettei silloin olisi tätä myllyäkään. Tämän myllyn omisti mainittu Charles Rosner. Hänen nimensä on Fitchburgin paperitehtaiden omistajain luettelossa No. 70. Jos joku tahtoo varmistautua, löytää nimen Yleisen kirjaston asiakirjoista, sieltä minäkin sen löysin kun halusin tietää asiasta. Kuulin, että myllyssä oli suomalaisia naisia työssä, m.m. Häkkilän Johanna, Blummin Johanna ynnä pari muuta naista. Mainitsemani naiset olivat toholampilaisia, sillä täällä oli paljon tyttöjä sieltä, sillä Toholampilla oli suuri muuttokuume Amerikkaan vuosina 1880-1884. Ja koska tämä mylly oli suomalasien omistama, halusivat tytöt päästä siihen työhön.

Charles Rosner halusi puolestaan auttaa omia kansalaisiaan matkaan ja he olivat hyviä työläisiä. Mutta hänellä oli naapurina saksalainen, joka hänet sai ansaan. Kun pyhän aikana myllyssä tehtiin puhdistustöitä ja koska siinä oli paljon kuumaa vettä, niin naapurin väki kävi aina sunnuntaisin ottamassa siellä kylvyn ja eräänä sunnuntaina tuli kaksi tyttöä ottamaan kylpyä ja juuri se päivä vei Myllyäijän perikatoon, kertoi Charles Wilson. Asia oli tällainen: Ukko oli tullut Bostonista liikeasioiltaan, kun tytöt olivat kylpemässä. He rupesivat huutamaan, että Charles Rosner aikoi raiskata heidät. Ukko vangittiin. Tytöt olisivat tehneet sovinnon, jos Ukko olisi antanut rahaa ison summan, mutta Ukko ei luopunut rahoistaan ja niin hän sai 3 vuotta linnaa. Hänen puoleltaan todistajat eivät kelvanneet, sillä he eivät sattuneet olemaan tämän maan kansalaisia. Rahat pysyivät kassakaapissa. Ennen meni linnaan kuin antoi rahansa.

Nyt Charles Wilson rupesi hoitamaan isäntänsä liikeasioita ja sai asiat siihen suuntaan, että koneisto vietiin Newportiin, N.H., paikalle, missä on Crauton flat, joka on noin 6 mailia Newportista. Pato tehtiin ja rakennus oli iso, johon vietiin koneisto. Pato oli 20 jalkaa korkea ja turbiini oli asetettu 80 jakaa alemmas siitä, vaan keväällä maaliskuussa 1888 kauniitten ilmojen ollessa suli lumi ja tuli kova tulva. Pato ei kestänyt, se kaatui ja vei useampia pieniä sahamyllyjä ja sillan. Näin meni miesten tähän yritykseen kiinnittämät rahat, eikä miehet voineet alkaa uudestaan.

Ukko Rosner sairastui linnassa jo joulun edellä ja Wilson sai kutsun mennä katsomaan Ukkoa, sillä pelättiin, että ei hänellä ole enää pitkä aika ja niin Wilson lähti. Se oli joulukuussa 1887. Ukko Rosnerin elämä katkesi palveltuaan 2 vuotta ja niin Wilson sai omistusoikeuden ja avaimet kassakaappiin. En tiedä oliko siellä rahaa vai ei. Se jääköön salaisuudeksi.

Sepän Liisan "boortitalo" Pillilä

Sepän Liisa oli Toholampilta Nisulasta, seppä Mätin tyttäriä. Hän oli ollut ruoan aikana kotona, koska hän oli lihava ja komea neiti, yli 6 jalkaa pitkä ja painoi 225-250 paunaa. Hän haki työtä myllyistä vaan aina sai vastauksen, ettei voida ottaa, hän on liian suuri ja leveä. Koneet ovat liian liki toisiaan, mitta on otettu pienistä naisista, ne sopivat kulkemaan koneitten välissä katkomatta lankoja. Neiti on liian leveä. Se oli aina vastaus. Hänellä oli tulkkina Herman Ylli, joka sanoi aina asiakkailleen suoraan.

Eräänä päivänä heidän kulkiessa kotiin päin River katua, Hermanni näki pienen talon ja hän esitti Liisalle, että laitapas tuohon boortitalo (ruokala), mutta Liisa epäili, jotta saiskohan tuon talon vuokrata. Kadun toisella puolen oli suuri hevostalli, Hermanni juoksi sinne ja kyseli miehiltä kuka vuokraa tuon talon. Seuraavassa tiilitalossa asui vuokraaja ja niin mentiin ja Liisa sai talon haltuunsa. Samalla kerralla käytiin katsomassa sisällä. Omistaja näytti talon ja Liisa sai avaimet ja kyllä tulkki osasi asian esittää kahtapuolen, sillä tulkki oli tavallisen liukaskielinen eikä säästänyt sanojaan. Heti mentiin "mööbelikauppaan" ja koska siellä oli vanhaa, halpaa tavaraa niin saatiin hella, pöytä, tuoleja ja sänkyjä. Eihän niitä monta tarvittu, sillä talo oli pieni. Kellarikerroksesta tuli keittiö ja kadun tasalla oli 3 huonetta ja ylimpänä katon alla oli koko talon kokoinen ullakko (vintti). Nyt menivät Toholampin tyttäret auttamaan puhdistuksessa ja niin oli Liisalla ruokala valmiina ja heti muutti siihen väkeä asumaan, sillä asunnoista oli puute, varsinkin yksinäisten miesten.

Liisan täytyi lähteä heti ostamaan "binssejä", limppua, ym. ja pitihän olla astioitakin ja ne hän sai samasta paikasta, mistä oli muutkin tavarat ostanut. Luotto oli hyvä ja kyllä Ylli oli valmis auttamaan. Hän oli entinen merimies ja auttoi puheissa englannin kieltä taitamattomia. Siitä se "Pillilä" alkoi ja kyllä siinä sai asunnon, tuli kuka hyvänsä. Aina oli limppua ja binssejä ja silliä pöydällä ja kuuma kahvipannu hellalla. Monet miehet käyttivät Liisan hyväuskoisuutta hyväkseen asuen viikon, kaksi ja painaen oven hiljaa kiinni. Oli toki niitäkin, jotka maksoivat. "Kyllä Liisa saa maksun sitten kun saan työn ja rahaa." Moni kävi jälestäpäin maksamassa vaan olihan niitä, jotka kiersivät taloa, eivätkä muistaneet Liisaa.

Tämä Liisan talo alkoi toimintansa vuonna 1883 tai 1884, en tiedä varmaan, vaan minun tullessa Fitchburgiin 1887 se oli hyvässä käynnissä. Miehiä oli joka nurkka täynnä ja lisäksi naisia. Älkää luulko, että ne olivat huonoja naisia, pois se, he olivat kunniallisia jokainen. Vaan silloin ei ollut aloja, joihin olisi sopinut, sillä jokainen huone, jossa sai itse laittaa ruokansa, oli ylikuormitettu. Naiset laittoivat itse sapuskansa, jos vain sai niin tehdä, eikä "Pillilän" emäntä tahtonut paljon viikon ruoasta, naisilta 2 dollaria viikko, miehiltä 3 dollaria ja aina olivat binssit kuumia ja sai itse ottaa pöydältä. Siinä oli kyllä kaikkea senaikaista ruokaa, lihat ja makkarat, emme osanneet sen parempaa tahtoakaan ja kahvi aina kuumaa. Mitäpä muuta tarvittiinkaan?

Mutta sitten tuli Kyröstä nuori mies, joka huomasi, että tässähän olisi hyvä isännän paikka ja niin käytiin papin tai tuomarin puheilla. Olihan talossa tarpeen mies jos miehet sattuivat tappelemaan, ei Liisa voinut heitä heittää niskasta ulos. Kyllä Liisa meni seuraavana aamuna ja haki heidät pois putkasta pienellä nuhdesaarnalla. Sillä eihän niitä voinut sakottaa kun ne asuivat Liisan talossa. Tuomari oli hyväsydäminen mies.

Minunhan piti isännästä vähän mainita. Hän oli siivo mies ja niin he lopuksi menivät Suomeen vanhuudenpäiviään viettämään. Käydessäni Suomessa v. 1926 näin hänet takaapäin, vaan en ollut tilaisuudessa puhuttelemaan. Aioin käydä heitä katsomassa, mutta aina kuljin linja-autolla sivu talon, se oli siksi kaukana valtatiestä, että en voinut poikeata, vaikka oli mielessäni sivukulkiessa. Nyt panen pisteen.

Pillilän poortin pitäjä, josta Lanson kirjoittaa, on Liisa Nisula.