Jämsä, Hilkka: Kivinen kilometripylväs Toholammilta keskellä Turkua
4.7.2011
Turussa on vihitty käyttöön Siirtolaispuistikko ja samalla paljastettu monumentti, kivinen kilometripylväs, jonka on lahjoittanut Toholammin kunta. Tapahtuma liittyi nelipäiväiseen Suomi sydämessä-festivaaliin. Se keräsi Turkuun noin tuhat ulkosuomalaista, kertoi Siirtolaisinstituutin puheenjohtaja Ismo Söderling.
Kilometripylvään paljastustilaisuudessa Toholammin kunnan edustajina olivat hallintopäällikkö Tapani Tiilikka ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Jorma Maunula, joka piti luovutuspuheen kertoen, miksi pylväs on juuri Toholammilta. "Meiltä on vuosina 1870-1913 lähtenyt kaukomaille väkilukuun suhteutettuna eniten siirtolaisia. Myös kuusikymmenluvulla lähti väkeä paljon Ruotsiin. Pylväs symboloi matkaa paikasta toiseen, Mäkeläntieltä Lestijärvelle 24 km ja Kannukseen 39 km. Pylvään vieressä on lahjoittajan nimilaatta kahden ratakiskotolpan päässä. Kiskot vievät, kiskot tuovat. Yhteys säilyy."
Siirtolaispuistikkoa Eerikinkadun ja Koulukadun kulmauksessa ehostetaan houkuttelevaksi pysähdyspaikaksi penkein ja valopylväin. Seuraava ulkosuomalaisjuhla on v. 2017, jolloin itsenäinen Suomi on satavuotias.
Teksti: Hilkka Jämsä
