Jämsä, Jeremias Jeremiaanpoika
N:o 9 Jämsä. Jämsä, Jeremias Jeremiaanpoika (Miija) s. 24.4.1870 Toholampi, k. 6.2.1948 Toholampi. Vanhemmat Jeremias Mikonpoika Jämsä (s. 10.3.1835 Toholampi, k. 18.1.1904 Toholampi) ja Anna Mikontytär Jämsä (s. 4.1.1836 Toholampi, k. 22.10.1882 Toholampi. Vihitty 21.12.1856 Toholammilla) Äitipuoli Maija Erkintytär Lahnalampi (s. 4.1.1838 Toholampi, k. 1.1.1920 Toholampi. Vihitty 24.2.1884 Toholammilla)
Jeremias Jämpsä eli Miija asui Jämsässä Koivistolla. Hänen äitipuolensa oli Maria Erkintytär Lahnalampi. Marialla oli oma poika Jaakko, joka oli vuoden vanhempi Miijaa.
Miija koki omakohtaisesti kaivostyön vaarat: "Kolo siihen jää"
Miija oli sävyisä vanhapoika ja välillä hän lähti muutamaksi vuodeksi Amerikkaan siskonsa Anna Sofia Jämsän luo Michiganiin. Sinne hän matkusti myös vuonna 1899 ja työskenteli paikallisessa Quincy Mining Companyn kuparikaivoksella. Kaivoksella oli sattunut onnettomuus, josta Jeremias kuitenkin selviytyi verrattain hyvin. Hän kirjoitti kaivosonnettomuuden jälkeen maaliskuun 20. päivänä v. 1901: ”Nyt otan pännän käteen ja piirrän jonkun rivin. Sanon ensinnäkin paljon rakkaita terveisiä teille aina ikävällä kaivatut vanhempani, isäni, äitini, veljeni ja kaikki kotiväki yhteisesti.” Hän kertoo parantuneensa paljon ja olevansa siitä kiitollinen. Hän ei ollut pysynyt toimella onnettomuuden jälkeen, kun haavat olivat ohimolla pahimmalla paikalla. Ja hän jatkaa: ”Kyllä siinä kohta rupijaa olehen nahka päällä. Vain sen arvaa että josta luuta on otettu pois niin kolo siihen jää. Oikia käsi on pian terve ja vasen rupijaa kohta olehen.”
Miija aikoo vielä koettaa tehdä töitä sitten kun on parantunut. Hän kertoo kulkeneensa jo muutaman viikon tohtorin ohviisilla. Lopuksi hän lausuu sulimmat kiitokset saamastaan kirjeestä ja kysyy, onko talossa vielä samat hevoset. Hän päättää kirjeensä: ”Tuhansia rakkaita terveisiä ja onnen toivotuksia. Suokoon jumala onnia ja menestystä kaikkiin teijän töihinne. Teitä muistava Miija”.
Amerikasta tuotu kultakello ihastutti Ylitalon lapsia
Aune Tiilikkala kertoo: "Muistan lapsuudesta Jeremias-sedän, joka Eeva-kummin veli. Hän oli ollut Amerikassa kaivoksella töissä. Siellä oli joku kuljetusvaunun rauta lyönyt häntä päähän niin, että hänellä oli otsassa syvä viisto koko koko lopun ikäänsä. Jeremias tuli onnettomuuden jälkeen Suomeen ja asui Koivistolla Johannan ja Jaakon kanssa kuolemaansa asti vanhanapoikana. Ei hän Johannalle ja Jaakolle mitään sukua ollut, mutta siinä asui ja teki talon töitä, eikä se haava mitään haitannut. Hän tuli aina pyhäaamuna Ylitaloon kylään ja istui aina puulaatikon kannella vakiopaikalla. Hänellä oli Amerikasta tuotu kultakello, jonka komeat perät roikkuivat taskun päällä. Hän näytti meille kakaroille, joita oli suuri lauma siinä ympärillä sitä kelloaan. Se oli arvokas asia. Se tuntui tosi hienolta, kun sai nähdä Amerikasta tuodun kultakellon. Amerikka tuntui meistä aivan ihmemaalta. Sen tunteen herättivät isän tuoma gramofooni ja tämä Jeremias-sedän tuoma kultakello. Ne olivat suuria ihmeitä."
Ensimmäisen osan tekstistä kirjoittanut suureksi osaksi Anna-Maija Kujala. Aune Tiilikkalan muistelut tallentanut Erkki Kujala.
Muut perheenjäsenet kokoelmassa
Sisarukset
Jämsä, Anna Sofia Jeremiaantytär