Miksi Toholammilta lähdettiin?

Toholammin vilkas siirtolaisuus on herättänyt hämmästystä tutkijapiireissä jo vuosikymmeniä; jopa siinä määrin, että varhaisesta lamppilaisesta amerikansiirtolaisuudesta laadittiin Turussa tutkimus Reino Keron johdolla 1970-luvulla. Erikoistutkimus kuitenkin odottaa yhä tekijäänsä. Nimittäin tutkimus, joka etsisi vastausta siihen: Miksi juuri Toholammilta on lähdetty? Siirtolaisuuden vuosina, jotka voidaan karkeasti ottaen ulottaa alkamaan 1870-luvulta, Toholampi on aina luovuttanut enemmän asukkaita siirtolaisiksi kuin Suomi keskimäärin. On havaittavissa kolme siirtolaisaaltoa. Ensimmäinen ns. amerikansiirtolaisuuden vaihe 1870-luvulta 1900-luvun alkuun, toinen 1950-luvulta, jolloin kohteena olivat ennen muuta Australia ja Kanada ja viimeisenä ruotsinsiirtolaisuus 1960-70-luvun vaihteessa.

Kun tutkii esimerkiksi toholampilaisten muuttoa ulkomaille, siinä on samoja piirteitä kuin muidenkin seutujen muuttoliikkeissä. Rohkeimmat lähtivät ensin ja houkuttelivat sitten toisia. Usein on lähdetty suvuittain ja kyläkunnittain, niin että muuttoseutu on saanut nimensä muuttajien mukaan.

Siirtolaisuus on myös avannut aineellisia ja henkisiä portteja ulkomaailmaan. Ne jotka ovat lähteneet, ovat olleet rohkeita ja ennakkoluulottomia kokeilemaan elämää vieraalla maaperällä. Paluumuuttajat ja uuteen kotimaahan jääneet ovat uusilla kokemuksillaan ja tiedoillaan edistäneet oman maan ja kotiseudun menestystä, vaikkakaan heidän kertomuksensa uusista työmenetelmistä ei aina ole saanut vastakaikua.

Riittämätön toimeentulo

Tervatalouden ja perinteisen merenkulun ja laivanrakennuksen hiipuminen ja pellonraivauksen haasteet olivat amerikansiirtolaisuuden keskeisimmät työntävät tekijät 1800-1900-luvun vaihteessa. Tuolloin tilojen pilkkominen ei ollut tilakokojen pienuuden vuoksi enää järkevää, jotta tilat pysyisivät elinkelpoisina. Näin kävi 1800-luvun lopulla, ja näin kävi myös 1960-luvulla, kun sodan jälkeen asutetut tilat osoittautuivat monessa tapauksessa joko elinkelvottomiksi tai ainakin mahdottomiksi jakaa varttuneelle nuorelle polvelle. Väkiluku kasvoi nopeasti, eikä kotiseutu enää pystynyt tarjoamaan kaikkialla väestölleen riittävää toimeentuloa: Toholammin väkiluku kasvoi lähes yhtä nopeati kuin siirtolaisuus 1893 – 1914. Siirtolaisia oli yhteensä 1614 ja väkiluku kasvoi 1470 hengellä.

Sodan jälkeen suuret ikäluokat tulivat aikuisikään 1960- ja -70-luvuilla, joille kotiseutu ei voinut tarjota työtä, joten ulkomaille lähtö oli mielekäs vaihtoehto.

Venäjän asevelvollisuus

Myös asevelvollisuuden pakoilua on esitetty yhdeksi siirtolaisuuden syyksi. Vuonna 1901 säädetty asevelvollisuuslaki pantiin Suomessa toimeen vuosina 1902–1904 kutsuntojen muodossa. Varsinkin vuonna 1902 suomalaisia jäi paljon pois kutsunnoista. Tätä myös pohdittiin Toholammilla 1900-luvun alussa. Kun moni asevelvollisuusikäinen oli Amerikassa, tarkoitti tämä sitä, että jäljellejääneillä oli suurempi ”vaara” joutua arvalla valituksi Venäjän armeijaan asevelvollisuutta suorittamaan

Pohjalaisten henkiset ominaisuudet

Syitä pohjalaiselle siirtolaisuudelle on etsitty myös henkisistä ominaisuuksista. Ehkäpä Amerikan reissusta tuli myös jonkinlainen kunniatesti, jonka lähes jokaisen nuoren miehen ja myös naisen oli tehtävä, lamppilaista siirtolaisuutta kun leimaa se erikoinen piirre, että lähtijöissä oli poikkeuksellisen paljon naisia. Reino Kero korostaa tutkimuksessaan, että siirtolaisuudesta tuli paikallinen perinne amerikansiirtolaisuuden vuosina. Ehkä perinne jatkui vielä Australian ja Kanadan siirtolaisuudessa, ja Ruotsin siirtolaisuudessa seuraavilla vuosikymmenillä.

Muuttamisen perinne

Jari Ojalan käsitys on, että jo ennen amerikansiirtolaisuutta Toholammilla oli väkevä ”muuttamisen perinne”; nimittäin suurin osa paikkakunnan tiloista oli asutettu vasta edeltäneen viidenkymmenen vuoden aikana. Asuttajina olivat käytännössä olleet siirtolaisten vanhemmat ja isovanhemmat, jotka olivat tulleet alueelle usein muualta, ei kultaa vuolemaan vaan tervaa polttamaan. Näin lähtijöiden ”sitoutuminen” paikkakuntaan ei välttämättä ollutkaan niin voimakasta, vaikka toki mukana oli vanhojen kantatilojenkin nuorukaisia ja heillä oli jo omasta perheestään kokemuksia muutoista, mutta vain maan sisällä.

Alkuperäinen teksti: Anna-Maija Kujala.