Raivaaja 1.11.1949 - O. W. Lansonin (Oikemus) kirjoitus: Muistojen kätköstä

Kirjoitus julkaistu Raivaaja-lehdessä 1.11.1949, digitoija Raivaaja Foundation, Inc. Juttu katsottavissa täältä

Newport, N. H. - Muistojen kätköstä

Koska usein kuulee kyseltävän kukahan suomalainen on ollut ensimmäinen kullakin paikkakunnalla, niin tulipa mieleeni Newportin, N. H. asukkaille hiukan pakista näin vielä elossa ollessani. Jos siis Raivaaja antaa tälle melko sokian miehen kyhäykselle tilaa, niin...

Oli vuosi 1887 saapuessani Fitchburgiin, Mass., huhtik. 15 pnä. Työskentelin Walder Heiwoodin tuolitehtaassa sahurin oppilaana 3 dollarin viikkopalkalla, vaan sitten tapasin Charles Wilsonin, joka oli hakemassa perhettänsä ja hänen kehoituksestaan läksin hänen mukaansa heinäkuun lopussa samana vuonna Newportiin. Mr. Wilson oli sen työpaikan osakas ja maksoi mielestäni hyvän palkan.

Tämä työpaikka oli 5-6 mailia Newportista. Paikkaa nimitettiin Grenton flätäksi. Siihen tehtiin paperimyllyä ja patoa joka nosti veden 20 jalkaa, sillä silloin ei ollut sähkövoimaa. Mr. Wilson halusi saada suomalaista työvoimaa vaan eipäs vain niitä noin vain saanut. Hän oli jo kuitenkin saanut 3 miestä ja 2 naista ja kaikki toholampilaisia. Kun kuulin heidän nimensä uskalsin minäkin lähteä. Olivathan he tulleet samassa laivassa kuin minäkin ja aivan ehta toholampilaisia. Hyviä työmiehiä, vaan tekivät sittenkin huonon työn, sillä maaliskuun loppupäivinä v. 1888 vesi vei padon. Se oli laskettu huonosti ja liian likelle putoavaa vettä. Tulvan aikana vesi putosi liian kauvas perustuksen ulkopuolelle ja kaivoi tammen alta maan pois. Tammi kaatui ja vesi teki pahaa jälkeä, veipä myös höyläsillankin, jossa haapapuut höylättiin vuodepatjojen pehmikkeiksi ja 100 koontia haapapuita, ynnä sahamyllyn ja sillan sekä vajan ja pienemmän sahamyllyn jossa sorvattiin pieniä tuolin puolapuita. Vaan siihen se sitten loppui luonnon tihutyö, sillä vesi levisi laajalle niitylle. Sieltä sai sitten itse kukin kerätä tavaransa. Siihen loppui myllyn valmistus, sillä miesten omaisuus oli mennyt tulvan mukana.

Me työläiset saimme lähteä hakemaan uutta työmaata. Toiset lähtivät Suomeen ja yksi meni Wyomingin valtioon ja minä Fitchburgiin takaisin. Mr. Charles Wilson jäi sinne korjaamaan mitä hänelle kuului. Vaikka hän koetti laittaa sahamyllyä uudelleen, ei se menestynyt. Lopulta hänkin läksi Suomeen. Hän oli saanut hyvän käsityksen toholampilaisista ja niin hän meni myllyineen Toholampille Sykäräiseen, jossa hänen myllynsä on jauhanut näihin asti, vaan itse hän tuli takaisin ja asettui Worcesteriin, jossa kuoli jo aikoja sitten.

Tässä ensimmäisten suomalaisten nimet. Luulen näiden tosiaankin olleen ensimmäiset suomalaiset näillä seuduilla: Mr. Charles Wilson kotoisin Turusta, Mrs. Maria Wilson ja Miss Amanda Borg Närpiöstä, Vaasan läheltä ja seuraavat kaikki toholampilaisia: Mr. Vilho Järvisalo, Johanna, hänen vaimonsa, Wilhelmiina hänen siskonsa, Mr. Kalle Oravala, Mr. Jakob Saha ja Mr. Otto Wilho Lanson.

Kuulemani mukaan seuraavana vuotena jo oli seudulle asettunut joitain metsämiehiä, päästen villamyllyihin työhön. Tekisi mieleni tulla katsomaan ketä on vielä sen aikuisia elossa. Kun viime kerran Newportissa kävin tapasin kaksi henkilöä, jotka tunsivat minut, mies, jonka kanssa oli työssä samalla paperimyllyllä ja eräs nainen. Mahdollisesti on heitä enemmänkin, vain näiden kanssa olin kanssakäymisessä. He ovat toiskielisiä ja ovat tällä kertaa Newportin kermakerrosta, n.s. "ylösotettua" väkeä ja saman ikäisiä kuin minäkin.

En tahdo jatkaa pitemmälle ja tuhlata Raivaajan palstoja. Varmaan latoja saa tavata, että saa selvän. Tämä on vähänäköisen töhrimää.

Toholampilaisten puolesta, Otto Vilho Lanson, 33 Garnet St. Fitchburg, Mass.

Kirjoittaja on Otto Wilhelm Oikemus.