Raivaaja 19.3.1949 - O. W. Lansonin (Oikemus) kirjoitus: Kappaleita 80 vuotiaan elämänfilmistä

Kirjoitus julkaistu Raivaaja-lehdessä 19.3.1949, digitoija Raivaaja Foundation, Inc. Juttu katsottavissa täältä

Kappaleita 80 vuotiaan elämänfilmistä

Täyttäessäni 80 vuotta tämänkuun 13 päivänä ja sen johdosta saadessani odottamattoman runsaalla mitalla onnitteluja, lahjoja ja vieraskäyntejä, sai minut tunteelliseksi ja lapselliseksi jälleen. Ystävien poistuttua heittäydyin sänkyyn, jossa sitävastoin että uni olisi tullut, eletyn elämän filminauha kulki silmieni editse, josta pyydän esittää muutamia lyhyitä otteita.

Ensimmäisenä filmissä näkyi Oikemus-mäki, Toholammilla, jossa olen syntynyt ja kasvanut kauppiaan poikana. Surutonta ja huolista vapaata oli lapsuuteni aika ollut kunnes aloin kehittyä nuorukaiseksi ja halu alkoi palaa maailmalle. Amerikan kuume oli juuri syntynyt ja nuoria miehiä sekä naisia matkusti tuonne kaukaiseen maahan. Tuo outo kuume tarttui minuunkin. Äiti varoitti ja kehoitti pysymään kotona ja niin teki isäkin aluksi. Mutta kun siitä apua ei ollut, isä antoi rahat matkaa varten ja sanoi: "Tässä on rahat; saat mennä niin kauaksi kuin niillä pääsee ja tulla takaisinkin niin kauan kuin ne riittävät, mutta jälkeen en rahoja laita."

Niillä eväillä huhtikuun 22 päivänä vuonna 1887 jätin Oikemus-mäen, mutta äiti lähti saattamaan aina Kokkolaan asti ja vieläkin kyynelsilmin pyysi palaamaan kotiin. Tämä ensimmäinen paluu viipyi kuitenkin 39 vuotta, jolloin äiti sekä isä olivat jo kuolleet.

Katkasemme filmin tässä ja otamme kiinni taas kun saavuin Fitchburgiin toukokuun 15 päivänä 1887. Se oli sunnuntain iltapäivä. Ilma oli kolea ja sumuinen ja niin oli vastaanottokin. Täällä oli kyllä ennen tulleita omapaikkaisia, mutta kortteeripaikkaa ei tuntunut löytyvän mistään. Lieneekö ollut syynä se, että minä olin kauppiaan poika ja nämät toiset, jotka olivat lähteneet köyhimmistä kodeista, halusivat osottaa mieltään ja kostaa kauppiaan pojalle.

Sattuipa täällä olemaan eräs Vaasan poika, joka oli rakastunut erääseen sukulaistyttöön ja halusi auttaa tulevaa sukulaistaan. Hän lohdutti ja sanoi, että kyllä sitä nyt jostain korteeri löydetään ja työtä myöskin. Yösija löytyikin ja seuraavana aamuna menin hänen kanssaan tehtaaseen työtä kysymään. Hän, joka jo osasi hiukan maankieltä, puhui puolestani ja työtä myöskin luvattiin. Kun olin pieni ja heikkorakenteinen, ensinnä pantiin puntariin, joka osotti painoni olevan 95 paunaa. Minut pantiin ensinnä sahurin oppiin, jossa palkkaa maksettiin 50 senttiä kymmentuntisesta työpäivästä. Vaasan poika sanoi, että hyvinhän tässä pärjätään. Tule lankomiehelleni asumaan, jossa kortteeri, ruoka ja puhtaus maksaa kaksi dollaria viikolta ja kun joka päivä käyt työssä, niin sinulle itsellesikin jää vielä dollari viikossa palkkaa.Kaikki näyttikin menevän hyvin ja kun kokonaisen dollarin sai viikossa vapaita käyttövaroja, niin mitäs huolehtia vaan nauttia elämästä silloin kun on nuori ja elämä hymyilee. Villivarsa oli päässyt irralleen ja se alkoi laukata.

Annamme filmin taas katketa kunnes seuraavana vuonna ilmestyi 15-vuotias, myöskin Toholammilta, tullut tyttönen. Ties miten se alkoi, mutta vähitellen tunsin, että tämä nuori tyttönen oli saanut otteen villin varsan ohjaksista ja alkoi johtaa omien suunnitelmiensa mukaan. Ja kahden vuoden kuluttua varsa oli talttunut ja yhdisti elämänsä juoksun tämän neitosen kanssa. Nyt kun jälestäpäin katselen filmiä, niin sydämestä nousee harras kiitos korkeuteen siitä, että löytyi nainen, jolla oli rohkeutta ja kykyä taltuttaa valloilleen päässyt villivarsa. Viisikymmentä vuotta sitten oli perheessämme jo kaksi lasta, mutta hän oli saanut käsittämään, että viina ja tupakka eivät ole kelvollisia lastenkasvattajan nautittavaksi. Tuossa juoksee silmieni ohi viisikymmentä vuotta kestänyt filmi kaikkine vaiheineen, jossa on ollut suruja jos ilojakin ja jossa viidenkymmenen vuoden yhdyselämän jälkeen varsan kesyttäjä ja ohjaaja jättää paikkansa ja varsa jää yksin.

Varsa on taas yksin, mutta hän ei ole enää varsa vaan 80-vuotias vanhus, joka alistuen kohtaloonsa rauhallisena ja tyytyväisenä odottaa filmin lopullista katkeamista. Illan varjo hämärtää jo silmiäni, joten tämän kirjoittaminenkin on vaikeaa. Minä en enää kykene lukemaan, mitä olen kirjoittanut vaan luotan siihen, että ystäväni, tämän lehden toimittajat, lukevat ja korjaavat sen. Lopuksi pyydän kuitenkin vielä esittää vilpittömät ja sydämelliset kiitokset kaikille, jotka saavuitte asuntooni tai muulla tavalla osoititte ystävyyttänne ja myötätuntoanne sivuuttaessani 80-vuotisen virstantolpan. Jumala palkitkoon teitä kaikkia minulle osottamastanne suosiosta; ei sen tähden, että se on minulle osotettu vaan sen tähden, että se osottaa meissä elävän sen ystävyyden ja rakkauden hengen, joka antaa elämälle arvon ja lohduttaa vanhusta hänen viimeaskeleillaan.

Vilpittömästi teidän,

Otto W. Lanson - 33 Garnet St., Fitchburg, Mass.