Raivaaja 22.1.1953 - O. W. Lansonin (Oikemus) kirjoitus: Muistojen kätköstä
Kirjoitus julkaistu Raivaaja-lehdessä 22.1.1953, digitoija Raivaaja Foundation, Inc. Juttu katsottavissa täältä
Muistojen kätköstä
Näin televisiossa mäenlaskuharjoitukset ja seurasin innolla, sillä vanhanakin olen vielä nuori, kun näen ja kuulen urheilusta puhuttavankin. Olen harjoitellut juoksua, ratsastusta ja ampumista Wyomingissa, vaan ne jäivät siihen, kun työsuhteet määräsi toisin. Sain harjoitella lehmäpojaksi, vaan sekin loppui yhden kesän harjoituksiin. Olin yksinäni pienestä pojasta asti salaa harjoitellut, kun vein hevosia syöttöhakaan ja matkaa oli noin "Ruotsin virsta".
Minunhan piti kirjoittaa ensimmäisistä suksista Fitchburgissa ja koko Massan valtiossa. Se oli Toholammin poika Oikemuskylästä, Herman Erikson, jonka nimi oli muutettu, kuten minunkin. Tämä nuori mies oli ammatiltaan kivityömies, mutta kun kivityöt olivat lamassa talvisin ja koska hän aikoi mennä naimisiin, oli hän hankkinut työtä talven ajaksi. Halonhakkuu oli Lunenburgissa saakka ja kulkuvälineitä ei ollut muuta kuin hevoset ja ne eivät olleet työläisten saatavissa. Silloin hän kieltä taitavana meni lautatarhaan, pyysi saada lautoja ja välineitä, että voisi tehdä sukset. Isäntä suostui ja antoi hänen lautatarhan pienessä huoneessa, jossa oli vähän työkaluja, tehdä sukset itselleen. Siellä ne valmistuivat eivätkä maksaneet mitään.
Kun lunta sitten tuli, oli suksetkin jo tervattu ja niin Hermanni ei enää kävellyt, vaan asetti sukset jalkaansa. Matka sujui sukkelaan ja helposti. Vuotena 1887, jolloin sukset valmistuivat, tiet eivät olleet niin puhtaina lumesta kuin on tänä päivänä. Silloin hevoset ja härkävaljakot polkivat tien auki. Kun suksia alettiin käyttää, niin viikon päivät ihmiset katsoivat suu auki ja toisellakymmenellä olevat pojan klopit olivat päättäneet tarkastaa, kun finni tulee Mainkatua pitkin. Pojat huutelivat ja joku astui kannaksille. Mutta hän huomasi heti, missä mennään. Hermanni kaatui, mutta kun pojat olivat Hermannin mielestä kyllin likellä suurena joukkona, niin silloin Hermanni nousi ylös ja suksi hyväili poikien selkiä. Ei hän tahtonut poikia loukata ja ei käyttänyt suksen syrjää, vaan pohjaa ja sen perästä hän sai rauhan. Kyllä pojat huutelivat ja heittivät lumipalloja.
Senjälkeen ilmestyi suksia Fitchburgin rautakauppaan. V. 1905 asuin Essex Streetillä. Iltapimeällä saapui Parkhillin superintendentin poika luokseni. Kun aukaisin oven, niin hän kysyi, että voisitko opettaa minua suksia käyttämään. Panin takin päälleni ja kysyin, onko hänellä sukset. Ne hänellä oli. Kysyin sitten, oliko hänellä sauvoja (tai niinkuin Toholammilla sanotaan porkat), ja kun ei ollut, menin kellariin ja hain pari luudan vartta. Nyt mentiin hospitaalin mäkeen, sillä se oli aivan tuossa vieressä, ja sitten se alkoi. Näytin ensin, miten hiihdetään ja sitten vasta mäenlaskua. Seuraavana iltana laskettiin mäkeä, jossa saatiin kaatoja, mutta noustiin taas ylös ja suoritettiin uusi lasku. Seuraavina iltoina oli jo useammat sukset ja myös opettajia ja minä pääsin rauhaan.
Tämä minun opettajan virkani loppui tammikuussa 1903. Hieman myöhemmin tein 4 paria suksia ja jos saan itseäni kehua, niin sanon, että ne olivat oikein hyviä hiihtosuksia. Vaan sanotaan, että oma kehu haisee. Oskari Larson tietää, sillä me laskimme kilpaa mäkeä Ashburnhamissa.
- O. W. L.