Viitanen, Laura: Amerikasta Lampin sukujuurille – kohtaamisia 120 vuotta myöhemmin

Siirtolaisuusarkistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Amerikasta Lampin sukujuurille – kohtaamisia 120 vuotta myöhemmin

Vuosi oli 1897, kun 5-vuotias toholampilaistyttö Johanna Lusiina Annala nousi äitinsä ja sisarustensa kanssa Hangosta alukseen, joka muutti Annalan perheen elämän suunnan lopullisesti. New Yorkin satamaan saavuttiin Lucania-nimisellä valtamerihöyryllä 31.7.1897.

Leimo William Parhialan matka taas alkoi Parhialan kylästä helmikuussa 1906 Hangosta Polaris-aluksella Englantiin, josta jatkettiin White Star Linen Cymricillä kohti Bostonin satamaa. 18.3. Leimo astui Yhdysvaltain maalle.

Yli vuosisata on vierähtänyt näistä tapahtumista, kun Pajamäen pihaan kurvaa auto. Minä, Anna-Maija Kujala, Antti Koskela, Lea Änäkkälä ja Maija Laitala odotamme jännittyneinä. Viisi iloista ihmistä kävelevät nurmea pitkin meitä tervehtimään. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, kun kättelemme Paulin, hänen vaimonsa Suen, siskonsa Janen ja tämän lapset Kennethin ja Kiran. Pieni alkujännitys raukeaa hetkessä ja vapautunut puheensorina valtaa Pajamäen pihamaan. Kyseessä on Leimo ja Johanna ”Hannah” Parhialan jälkeläisten ensimmäinen vierailu Toholammilla.


Sattuman kautta yhteisen kahvipöydän ääreen

Otin huhtikuussa yhteyttä Pauliin eräällä sukututkimussivustolla – löysin hänet sieltä Leimo Parhialaa tutkiessani. Kerroin ensimmäisessä viestissäni Toholammilla käynnissä olevasta siirtolaisuushankkeesta ja tiedustelin, saisimmeko lisätä Paulin sivustolla julkaisemia kuvia rakenteilla olevaan tietokantaamme. Ilmeni, etten olisi voinut valita otollisempaa ajankohtaa tälle yhteydenotolle: Parhialat olisivat tulossa Suomeen elokuussa.

Pikakelaus takaisin Pajamäkeen. Sisällä talossa vallitsee lämmin ja iloinen tunnelma, kun viipaloimme Suomi-neidolla koristeltua kakkua lautasille ja nautimme ainutlaatuisesta kahvihetkestä. Luonnonmarjoilla täytetty kakku maistuu, erityisesti mustikat: Parhialat kertovat itsekin poimineensa mustikoita asuessaan Massachusettsin Gardnerissa. Pöydän ympärillä käy puheensorina kun tutustutaan, vaihdetaan kuulumisia ja tietoa – kaikkea samanaikaisesti! Seuraamme on liittynyt myös Marianne Huhtala, joka itse on Parhialoille sukua – hän ja Paul ovat olleet jo aiemmin yhteydessä toisiinsa, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun he tapaavat.


Isovanhempien aikainen Toholampi

Myös kahvitukselle valikoitunut perinteikäs ympäristö puhututtaa ja Pajamäen talomuseon esineet kiehtovat. Kira osoittaa katonrajassa olevaa ruisleipäriviä kiinnostuneena. Anna-Maija kertoo perinteisistä tavoista kuivata leivät niiden säilyttämiseksi – minä tulkkaan parhaani mukaan. Ilmassa on innostusta ja naurua. Antti Koskela tuo vierailijoiden nähtäväksi kaksi kehystettyä kuvaa henkilöistä, jotka saattavat olla heille sukua. Osoitan Paulille Arto Hautalan teoksesta heidän sukulinjojaan. Tutkittavaa ja löydettävää on liian paljon: lupaan lähettää kirjasta kappaleen Amerikkaan. Olemme saaneet kunnian avata kauan suljettuna pysyneitä ovia siihen Toholampiin, josta Paulin ja hänen siskonsa Janen isovanhemmat ovat aikanaan lähteneet siirtolaisiksi Amerikkaan.


Kohtaaminen esi-isien kanssa

Kahvipöydästä ei maltettaisi nousta, kun puhuttavaa riittäisi loputtomiin. Siirrymme lopulta kuitenkin Pajamäen huomasta Toholammin kirkolle, jossa sovitusti pidetään meille tänään ovia avoinna. Kirkon ovista astuessamme Parhialat katselevat ympärilleen ja ihastelevat vaaleanpunaisen ja vihreän leikittelyä kalusteissa ja ornamenteissa. Istahdamme hetkeksi penkeille nauttimaan seesteisestä tunnelmasta ja kuulemaan kun suntio Tarja Hietala kertoo kirkon historiasta. Täällä Leimokin on varmasti käynyt ripillä, mietimme. Hautausmaalla Marianne johdattaa seurueemme sukulaisten haudoille. ”Näin monta Parhialan hautaa!” Janen poika Kenneth toteaa ihmeissään – hän kertoo, ettei ole koskaan nähnyt niin paljon Parhialan nimiä samassa paikassa. Vietämme hyvän aikaa aurinkoisella Kettukankaalla käyskennellen, sää suosii meitä. Jane kiinnittää huomiota erääseen kasviin kävellessämme: tällaisia hänelläkin on pihallaan!


Siirtolaisuus – paljon enemmän kuin passiluetteloita

Kun kävelemme ulos kirkonmaalta, joudun itse jättämään seurueen. Heidän tutkimusmatkansa jatkuisi vielä – ensin syömään, ja sen jälkeen käytäisiin katsastamassa suvun vanhoja kotiseutuja: Parhialaa, Kopsalaa, Oravalaa ja Annalaa. Koko Parhialan perhe halaa minua vuorollaan ja kiittää kohtaamisen järjestämisestä. Kiitän heitä koko sydämestäni: tämä on ollut minulle yksi merkityksellisimmistä päivistä koko hankkeen aikana. Jätän Parhialat Mariannen, Lean ja Antti Koskelan kanssa jatkamaan päivää.

Tämän vuoksi työskentelen siirtolaisuushankkeessa – tutkimus ei ole vain kirjojen tuijottamista ja luetteloita lähtijöistä. Se on uudelleen avattuja polkuja ja merkityksellisiä kohtaamisia.