Nikunen, Juho Oskari Sefaniaanpoika

August Emil ja Aina Nixon sekä Hilja ja Oscar Nikunen. Todennäköisesti hääkuva vuodelta 1912. Kuva Eila Rekilän kokoelmista.

Oscar Nikusen perhe 1918. Kuva Eila Rekilän kokoelmista.

Oscar Nikusen maatila. Kuva Eila Rekilän kokoelmista.

Oscar Nikunen vaimo Hiljan ja lastensa Signen ja Einon kanssa 1946. Kuva Eila Rekilän kokoelmista.

Eila Rekilä & Kristi Magee: Oskarin tarina - Oscar's story, kansikuva. © Rekilä & Magee.

N:o 20 Nikunen, n:o 35 Uusikangas. Nikunen, Juho Oskari Sefaniaanpoika s. 28.5.1890 Toholampi, k. 29.7.1957 Frederick, Etelä-Dakota. Vanhemmat Sefanias Matinpoika Nikunen (s.29.5.1841 Toholampi, k. 27.5.1899 Toholampi) ja Maija Liisa Matintytär Junkala (s. 2.3.1848 Toholampi, k. 4.7.1923. Vihitty 28.12.1868 Kannus)

- Puoliso Hilja Mieluisa Fredrikintytär Nixon s. 17.6.1888 Brown, Etelä-Dakota, k. 15.7.1953 Brown, Etelä-Dakota. Vihitty 19.6.1912 Brownissa.

Seuraavan tekstin on kirjoittanut Oskarin tyttärentyttärentytär Kristi Magee ja se on ilmestynyt kirjassa: Eila Rekilä & Kristi Magee: Oskarin tarina – Oscar’s story (2026).

Oskarin Amerikan elon alkuvaiheet Fichburgissa

Oskarin muuttaessa Amerikkaan 19. helmikuuta 1910, oli laivan matkustajaluettelon mukaan hänen lopulliseksi päämääräkseen merkitty Fitchburg, Massachusettsissa. Siellä oli hänen ensimmäinen kotinsa Amerikassa. Vuoden 1910 Yhdysvaltain väestönlaskennan mukaan hänen ammatikseen oli kirjattu laborer, työmies. Hän työskenteli revolveritehtaalla, todennäköisesti Iver Johnson Arms & Cycle Worksilla. Kuten monia muitakin maahanmuuttajia, Fitchburg veti puoleensa Oskaria, koska siellä oli paljon teollisuustyöpaikkoja, oli paperitehtaita, konepajoja ja tekstiilitehtaita.

Oskarin siteet Fitchburgiin, Massachusettsiin, ulottuivat kahteen erilliseen ajanjaksoon. Yhdysvaltain väestönlaskennan perusteella hän asui siellä ensimmäisen kerran vuonna 1910. Etelä-Dakotan osavaltion vuoden 1915 väestönlaskennan tiedot tosin osoittavat hänen muuttaneen Etelä-Dakotaan vuonna 1911. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1918, Oskari palasi Fitchburgiin nuoren perheensä kanssa. He pysyivät siellä joitakin vuosia, mutta vuoden 1925 väestönlaskennan aikaan Oskarin asuinpaikaksi on jälleen kerran merkitty Etelä-Dakota. Väestönlaskennan näyttää olleen vaikea pysyä liikkuvien siirtolaisten perässä.

Yhdysvaltain Massachusettsin vuoden 1920 väestönlaskennan (päivätty 7. tammikuuta 1920) mukaan Oskari "omisti" kotinsa sen sijaan, että olisi vuokrannut sen ja se oli kiinnitetty "ilmaisen" sijaan. Tiedetään kuitenkin, että Yhdysvaltain väestönlaskennan tiedot eivät välttämättä ole täysin tarkkoja tekijöiden tai tiedon antajien tekemien virheiden vuoksi. Tiedot välittyvät eri tavoin, jotkut voivat esimerkiksi "amerikanisoida" nimensä. Vuoden 1920 väestönlaskennassa annetuissa laskentaohjeissa todettiin, että omistetut kodit "luokiteltiin omistetuiksi, jos ne ovat kokonaan tai osittain talossa asuvan perheenpään omistuksessa..."

Sefanias, Oskarin veli, oli matkustanut Fichburgiin vuonna 1902. Salomon Ilmosen Amerikan suomalaisten historian mukaan ”Fichburg oli vilkas kaupunki, jossa oli kutomatehtaita ja kivilouhoksia. Se oli Massachusettsin osavaltion suurin suomalaisten asutuskeskus. Suomalaisten lukumäärän on arvioitu olleen vähintään viisi tuhatta. Ymmärrettävästi hengellisetkin pyrkimykset ovat voimakkaita, oli kaksi kirkkoa, oli raittiustalo, työväenkokous, kaksi suomalaista sanomalehteä, lääkärit, lakimiehet jne”. Worcester Telegram (19.6.2015) kuvailee, että "suomalaisen yhteisön juuret ulottuvat syvälle tässä kaupungissa. Koko 1800-luvun ajan suomalaiset asettuivat Fitchburgiin ja Worcesteriin ja loivat omia kaupunginosia ja jopa oman suomenkielisen sanomalehden”.

Muuttiko Oskari takaisin Fitchburgiin vuonna 1919 ansaitakseen ja säästääkseen enemmän rahaa? Oliko tämä muutto tietoisesti väliaikainen? Ei tiedetä tarkalleen mikä hänen suunnitelmansa oli. Ehkä hän halusi viljelijäksi Amerikassa, mutta siihen tarvittiin rahaa. Tämä saattoi viedä hänet teollisuuskaupunkiin, kuten Fitchburgiin. Tehdastyö oli yksitoikkoista ja usein vaarallista, mutta se tarjosi jalansijan maahanmuuttajille, jotka osasivat englantia. Se antoi mahdollisuuden ansaita ja säästää rahaa.

Väestölaskentatietojen 1910 mukaan Oskari asui Fichburgissa Hanna ja Sakri Linqvistin perhessä kolmen muun poortilaisen/matkailijan kanssa. Lindqvistit olivat myös Toholammilta ja olivat tulleen maahan 1906. Heidän kirjeensä Oskarille 12.11.1918 on säilynyt. Kirje on hyvä esimerkki siirtolaisuudesta ilmiönä; pohditaan ikävää kotimaahan, mutta uuden maan yhteiskunnallisia oloja seurataan, takaisinkin palataan. Oskari oli mennyt naimisiin ja postikortista oli nähty uuden rouvan kuva. Kuukauden merkintänä ”Mk” on tosin hivenen epäselvä. Kirjeessä puhutaan vaaleista ja ”stemokraatien” voitosta. Marraskuuhun voidaan päätyä, koska 5.11.1918 pidettiin Massachussettsin kuvernöörin vaalit. Lindqvistit kertovat kahden suomalaisen muuttavan takaisin kotimaahansa. Tässäkin voi miettiä syytä lähtöön. Vaikuttiko siihen työpaikka vai mahdollisesti se, että Suomi oli edellisenä vuonna itsenäistynyt.

Fitchburg 12 M. k

Arvoisa tuttava Oskari

ynä koko perhesi kansa tulen tervehtään teitä ja samalla vastaaman teitän arvoisa kirjettäne josta on jo viikkoja vierinyt jopa kuukausiaki kulunut van on tullu oltua niin huoleton monasti olen meinannu ruveta kirjoitaan niin se on jääny näin pitkälle nythän se vaaliki on sivu ja stenmokraati voiti saa nähtä tuleeko siittä huonompi aika vai miten hyvin täälä ainaki työt runnaa oletko sinä vielä tuumannu tänne tulla vai kuinka kyllä uskoisin täällä työtä saavan vaan voisi talven päälle huonota eikö sinulla ole enää ollu ikävä suomeen niikö sinulla oli aina silloin kun olit täällä nyt niitä menee taas suomen lampilaisiankin Pahkasen jaako joka asuu meilä ja pitäs sen menä mullikon Kallenpojanki jaakon suoverin (lankomies) se kutoo villa myllysä ne lähtee ensi maanantaina en jouta nyt enempi kirjoitta van lopuksi kiitän teitä niiten postikortien etestä olipa hauska nähtä sinunki rouvas nyt uskon vasta mutta olitha aika sinikäs kun uskalsit mennä naimisin kun sinä olit täällä niin minä uskoin että sinä pelkäsit tyttöjä lopetan taas loruni ja käännyn terveisten puolen ja toivotan teille hauskaa aika ja Tervetuloa tänne Firshburghin

näitä piirti tuttavuutella H ja G Lindqvist

87 High St

Fitchburg

olkaa hyviä ja kirjoitakaa joskus

Oscar loi elämänsä Etelä-Dakotassa. Siellä hän tapasi ja meni naimisiin vaimonsa Hilja Nixonin (syntynyt 19.7.1888) kanssa. Hänen lapsensa syntyivät siellä ja siihen ”ottokoiin” hänet myös haudattiin (29.7.1957).

Suuren maatilan omistaja Etelä-Dakotassa ja omistautunut perheenisä

Oskari meni 19.6.1912 Aberdeenissä naimisiin Hilja Nixonin kanssa. Tämän vanhemmat muuttivat Suomesta vuonna 1878. Hiljan isä, Fred Nixon, oli kotoisin Toholammilta ja hänen äitinsä, Marianna Polvi, oli syntynyt Lohtajalla. Etelä-Dakotan väestönlaskennassa 1910 Oskarin veli Vilpas Nikunen oli kirjattu John A. Nixonin, Hiljan veljen, työntekijäksi. Tämä saattaa selittää Oskarin ja Hiljan tapaamisen.

Oskarilla ja Hiljalla oli kaksi lasta, Signe, syntynyt 1.4.1913, kuollut 8.5.1995 ja Eino, syntynyt 4.4.1914, kuollut 9.12.1960. Eino ei mennyt naimisiin, hän viljeli tilaa isänsä kanssa kuolemaansa asti. Signe meni naimisiin Minnesotan Annandalesta kotoisin olevan Ben Leinosen kanssa 9. syyskuuta 1939 Frederickissä. Heillä oli kolme tytärtä: Ardelle (s. 1940), Ellen (s. 1943) ja Myrna (s. 1949). He perustivat kotinsa Leinosen kotitilalle, 100 eekkerin maatilalle Annandalessa. Ben Leinonen oli syntynyt tilalla vuonna 1909. Ben ja Signe asuivat siellä vuosina 1939-1966. Ellen muutti Coloradoon, meni naimisiin John Mageen kanssa vuonna 1966 ja elää edelleen siellä. Heidän lapsensa ovat Kevin (s. 1967) ja Kristi (s. 1969), tämän kirjan toinen kirjoittaja.

Oskari osti maatilansa vuonna 1946 Greenfieldin kunnasta Brownin piirikunnasta Etelä-Dakotassa. Ennen sitä hän viljeli maata vuokralaisena Barnardin alueella Etelä-Dakotassa, kunnes Signe ja Eino valmistuivat lukiosta. Sen jälkeen he muuttivat maatilalle Greenfieldiin, kunnes tilan ostaminen oli mahdollista. Ei tiedetä tarkalleen, miksi Oskari osti tilansa niin monta vuotta Amerikkaan saapumisensa jälkeen. 1930-luvun vaikeina ja niukkoina aikoina maatilan ostaminen ei todennäköisesti ollut mahdollista. Lisäksi toinen maailmansota toi mukanaan omat haasteensa säännöstelyn ja epävarmojen aikojen myötä, jotka veivät maan ostamisen saavuttamattomiin. Vuoteen 1946 mennessä, kun Oskari osti ensimmäisen kerran viljelysmaata, Yhdysvaltain talous oli toipumassa suuresta lamasta ja toisesta maailmansodasta, ja ehkäpä pankkisäästöjen ollessa riittävät, maan ostaminen mahdollistui.

Oskarin poika Eino viljeli tilaa yhdessä isänsä kanssa. Saatavilla olevien tietojen perusteella tiedämme, että Oskari ja Eino hankkivat maata 19. helmikuuta 1946 Connecticut General Life Insurance Companylta yhdellä dollarilla "ja muulla arvokkaalla vastikkeella". Tämä maa oli Section 18:n kaakkoisneljännes (SE ¼)Township 127:ssä (Greenfield Township  127. Neljännesosasektio on 160 eekkeriä. Vakuutusyhtiö kuitenkin säilytti mineraalioikeudet tämän maanvaihdon yhteydessä. Tämä maa myytiin jonkin aikaa ennen Oskarin kuolemaa, koska sitä ei ollut merkitty kiinteistörekisteriin. Lokakuuta 8. päivänä 1946 ostettiin lisää maata, joka kattoi alueen 19 koillisosan ¼, alueen 20 pohjoisosan ½ ja alueen 21 luoteisosan ¼. Alkuperäinen maatila oli 800 eekkeriä.

Einon ja Oskarin säilyneiden kirjeiden kautta voimme kurkistaa Etelä-Dakotan maatalouselämän vaikeisiin realiteetteihin. Heidän sanansa paljastavat jatkuvan huolen säästä, pelloista, satojen hinnoista ja pelottavista päätöksistä lisämaan ostamisesta ja siitä, milloin - tai kannattaako - investoida uusiin koneisiin. Yksi tällainen laite, itseliikkuva International, maksoi 5 800 dollaria ja sillä oli pitkät maksuehdot. Kuten Oskari kirjoitti vuonna 1953: "Emme aio ottaa tuollaista velkaa."

Sää, kylvö ja sadonkorjuu olivat kirjeiden jatkuvia teemoja. Einon Signelle 5. kesäkuuta 1944 kirjoittamassa kirjeessä hän vaikutti olevan erityisen ahdistunut. Hänen huolensa ei kohdistunut ainoastaan työmäärään ja sään epävarmuuteen, vaan myös hänen äitinsä Hiljan sairauteen, mikä pahensi hänen tuntemaansa rasitusta. Hän kirjoittaa:

“Kyllä on satanut - tai ainakin viime viikon aikana. Joka päivä tai yö, ja joskus molempina, viime viikon sunnuntaista lähtien. Emme ole vieläkään saaneet maissin kylvöä valmiiksi. Mutta emme ole ainoita. Aika moni täällä päin ei ole saanut sitä tehtyä. Jos sää olisi ollut sopiva, olisimme voineet saada loput valmiiksi kesäkuun toiseen päivään mennessä. Minulla on noin neljäkymmentä eekkeriä kynnettävänä ja noin viisikymmentä kylvettävänä. Se sisältää myös painanteet, joista en pääse läpi, koska ne ovat taas täynnä vettä… Minulla on kolmekymmentäviisi eekkeriä omalla neljännekselläni, joita en saanut lainkaan äestettyä kylvön jälkeen. Isällä on noin 55 eekkeriä, jotka täytyy pian viljellä, vaikka ne äestettiinkin. Nekin ovat täynnä painanteita. Ei meillä silti niin huonosti ole mennyt tänä keväänä. Olen kyntänyt täyden neljäsataa eekkeriä kevään aikana ja isä kylvi ja äesti ne. Ja sen lisäksi vedin isolla traktorilla lautasäkeen ja kylvökoneen viimevuotisen maissimaan yli, eikä siihen ole laskettu mukaan sitä noin neljääkymmentä eekkeriä, joka minun täytyy vielä kyntää maissille. Minulla on kymmenen eekkeriä talon eteläpuolella kynnettäväksi hirssille. Kylvimme siihen viime vuonna sinimailasen ja pellavan, mutta tänä keväänä siihen ei noussut sinimailasta, joten meidän täytyy kylvää siihen hirssiä. Se tekee yhteensä 550 eekkeriä viljelyalaa tälle vuodelle. Ja saimme kaiken tehtyä ajallaan paitsi viimeisen osan maissista, eikä sekään ollut meidän syytämme. Kun saamme kaiken valmiiksi, olen tänä keväänä kyntänyt 450 eekkeriä ja äestänyt ja kylvänyt 100.

Siinä se. Äiti oli pitkään vuodepotilaana, joten se vei paljon isän aikaa talossa, ja hän hoiti keväällä kaiken lypsyn yksin. Meillä oli Andy töissä kolme päivää tänä keväänä, ja se on kaikki apu mitä olemme saaneet.

Olemme tehneet aika kovaa työtä, mutta jos saamme hyvän sadon, en valita… Yhtiön mies minun neljännekseltäni kävi täällä yhtenä päivänä. Hän haluaisi myydä minulle nuo 160 eekkeriä. Mutta hän ei maininnut mitään hintaa. Hän kysyi, mitä tarjoaisin. En tehnyt tarjousta, mutta ensi syksynä, jos saan hyvän sadon, tarjoan hänelle 800 dollaria käteisellä ja katson, myykö hän sen sillä… Vielä voi tapahtua mitä tahansa, mikä tuhoaa sadon niin ettei mitään päädytä korjattavaksi. Kaikki on yhtä uhkapeliä tämä maanviljely.”

Eino

Oskari teki tyttärensä Signen luo Minnesotaan automatkoja ja sieltä pois. Ei kovin usein, työtähän oli tehtävä 365 päivää vuodessa. Reitti hänen kotinsa Etelä-Dakotassa ja Minnesotan Annandalen välillä kulki Lake Traverse Indian -reservaatin läpi Etelä-Dakotan koilliskulmassa. Tämä reservaatti on alkuperäisamerikkalaisen heimon, Sisseton Wahpeton Oyaten, Santee Dakotan intiaanien haaran kotimaa. Reservaattiin pääsy oli helppoa ja sinne saatettiin houkutella turisteja ostamaan intiaanituotteita, katsomaan perinteistä tanssia ja jäljennöksiä intiaaniasunnoista, kuten telttatyyleistä. Oskari valokuvautti itsensä tuollaisella turistipysäkillä Lake Traverse Indian Reservationissa. Siinä hän istuu perinteisissä asuissa olevien ääressä alkuperäisasukkaiden, intiaanien, kanssa. Hän ilmeisesti oli maksanut tämän kuvan ottamisesta.

Oskarin tyttärentyttäret ovat muistelleet tätä kirjaa varten häntä ja hänen kotiaan Etelä-Dakotassa. Ilman näitä henkilökohtaisia tarinoita ja muistoja olisi vaikea tietää, millainen Oskari oli. Olisi kuin puu ilman lehtiä tai kukkia. On valitettavaa, etteivät Oskari tai hänen vaimonsa pitäneet päiväkirjaa, kirjeitäkin on säilynyt vain muutama.

Oskarin elämä Etelä-Dakotassa ei ollut helppoa ja hän teki rankasti töitä. Hän kasvatti maissia, vehnää, pellavaa, kauraa, heinää ja lihakarjaa. Oskarilla oli lypsylehmiä ja hän kirnusi oman voin. Tietoa ei ole, oliko tilalla kanoja. Talossa oli sähkö ja juokseva vesi, mutta ei viemäröintiä. Likavedet oli kuljettava ulos, myös wc oli ulkorakennuksessa. Sää saattoi olla hyvinkin haastava, talvella oli paljon lunta ja lumimyrskyjä, kuten 1940-luvun alussa Oskarista otetussa kuvassa näkyy. Kesät saattoivat olla kuumia ja kuivia, uhkana ukkosmyrskyt ja tornadot. Vuonna 1940 tornado tuhosi Hiljan sisaren Oskarin maatilaa. Oskarin talo säästyi, mutta traktori oli kaatunut. Tuon tornadon jälkeen he alkoivat pelätä kovia tuulia. Oskar teki kellariin Hiljalle tuolin, jossa tämä sai istua uhkaavien myrskyjen aikana.

Alueella asui paljon suomalaisia, joten varsinkin kesällä saunaa lämmitettiin ja saunaseuraa riitti. Suomalainen yhteisö oli tiivis, Oskarin perhe kuului siihen kiinteänä osana. Yhteyttä pidettiin myös puhelimella. Frederickissä oli kirkko, mutta Nikuset eivät osallistuneet jumalanpalveluksiin.

Vaikka Oskari ei kirjoittanut päiväkirjaa elämästään Etelä-Dakotassa, hänen tyttärentytärtensä muistojen ja heidän kuulemiensa tarinoiden perusteella voidaan sanoa, että Oskari ei ollut vain ahkera, vaan hän oli myös täysin omistautunut vaimolleen Hiljalle. Hilja sai sarjan aivohalvauksia 50-vuotiaana. Oskarin täytyi huolehtia hänestä noin kymmenen vuotta ja huolenpito kasvoi vähitellen enemmän ja enemmän.

Oskarin huolenpito Hiljasta osoittaa, kuinka omistautunut hän oli vaimolleen ja kuinka vahva hän oli sekä fyysisesti että henkisesti hoitaessaan vaimonsa henkilökohtaisia asioita. Hilja ei päässyt itse vessaan, joten Oskarin oli autettava hänet sinne, samoin erillään olevaan saunaan. Molemmat sijaitsivat jonkin matkan päässä talosta. Oskari teki myös ruokaa, pesi pyykkiä ja hoiti kaikki yleiset kotityöt. Hän vei Hiljan autolla pellolle, jossa tämä viipyi muutaman tunnin, kun Oskari ja Eino työskentelivät. Hän ei yksinkertaisesti halunnut jättää häntä taloon yksin ollessaan pelloilla. Aikana, jolloin kiintymyksen osoittaminen ei ollut yleistä, Oskari ja Hilja pitivät usein toisiaan kädestä kiinni. Valokuvissa hän ja Hilja istuvat käsi kädessä. Hän oli aina pidättyväinen, mutta osoitti tunteensa tyttärentyttärilleen. Kerran vuodessa tai useammin hän ajoi Hiljan kanssa naapurivaltioon, Minnesotaan, jossa hänen tyttärensä Signe perheineen asui. Valokuva vuodelta 1946 osoittaa, että Eino oli myös mukana. Oskari nautti ajasta tyttärentytärtensä kanssa. On useita valokuvia, joissa Oskari istuu joku tyttäristä sylissään. Hän jopa rakensi heitä varten pieniä keinuja talon kuistille.

Oskarin kirje tyttärelleen Signelle 14.7.1953 kertoo elävästi arkipäivästä. On säätilan puntarointia, heinänkorjuuta ja tyttären lähipiirin ihmisten toimien arviointia. Oskari näyttää kyseenalaistavan jonkun kirkossa käyntiä. Kirje kertoo Oskarin luonteesta. Hänellä on lämmin suhde perheeseensä, koska hän puhuttelee heitä sanoilla Rakkaat lapset tarkoittaen tällä tytärtään, tämän miestä ja heidän lapsiaan. Kieleen näyttää tulleen anglismeja kuten harvesti, heinän- tai elonkorjuu. Muutamassa muussakin sanassa lienee englanninkielistä vaikutusta.

Frederick 7 - 14 - 53

Rakkaat lapset on ilta kello pian kymmenen justiin saimma tiskatuksi alan kirjoittaa on oltu heinä maalla eino on niittäny nyt pari päivää minä olin haravoimassa huomena pitäs puntata ei näytä että tulis sajetta ei haittais vaikka pian satas jokos siellä pian alkaa harvesti kun pitää kampainia laittaa ei meillä taija täsä kuusa tulla harvestia meijän kone on vielä Frederick meille vissiin 12 jalan case veettävä kyllä se  kuulus antavan ihte kulkevan interneisinelin (epäselvä) pitkillä maksu ehtoilla mutta ei me ota niin tyyristä niinen hinta on 5.800 Nyt on aamu näyttää tulevan lämmin päivä ilma reporti lupas kaikenlaista preeria käter tanter tornia mitä sitte ollee ne lupaa niin monta sorttia että se varmasti jonkinlaista on kerot ne on toisinaan hommisa tulla sinne entiä tuleeko siittä valmista me luulemma että aarne ei uskalla yksin lähtiä sen pitäs olla joku turvana eino sano että vois käyvä niinki että me syksyllä tuleme että ne lähtee sitte vasta eikö peni ole tavannu vanhaa aatua onko se kuinka mörkönen kyllä se vanha akka on sisukas mitähän silleki on hyötyä mennä kirkkohon semmosesa mielesä näyttää vain kristityn naamaria ja kun ei jaksa ajatella että se vika on aiheetonta kyllä ne nikkarit ottaa hyvästi palkkaa ne on niin kovin hitahia miten Ben meinaa paanan maalata tässä taitaa tiejot taas olla terveisin ja hyvää vointia

äiti ja isä

Tämä kirje on kirjoitettu päivää ennen Oskarin vaimon Hiljan kuolemaa, 15. heinäkuuta 1953. Kirjeen Oskari laittoi poistiin kuolinpäivän aamuna, kuten seuraavassa ilmenee. Heinäkuun 15. päivänä Oskari lähetti toisen kirjeen Signelle:

Frederick Heinäk 15 pv 53

Rakkaat lapset tänä aamuna lähetin teille kirjeen ja surumielellä alan tätä oli aamu niin kuin ennenki äiti kysy joko on kaffia ja minä vein kun sain valmiiksi sitte me menimme heinämaalle saimma yhen kuorman niin puttasi insi lakas käymästä niin me tulemme kotia tuossa yhen aikana äiti kyllä moitti että hän ei ole oikeen hyvässä kunnossa sisältä se jo moitti aamulla neljän aikana minä sitä kantelin ja sitte sano jo olevan parempi me tulimma kotia se istu tuossa toolissa mutta sitte halus  mennä maata hetken makas se halus kaffia minä vein ja se joi kuin ennenki ja pani taas maata sitte tuli öljy troki minä olin siellä se sitte pian sano hän halua ylös häntä oksettaa minä nostin istuun hain vaatteita äiti sano meneekö sitä laattialle minä sanoin ei se haittaa ne oli äitin viimeset sanat niin se vaipu iki uneen maihuolta (epäselvä) siiinä kolmen aikana tuntuu nyt koti autiolta ei meitä nukuta jumalan työt on salattu ei osattu aavistaa aamulla minkalainen on ilta se kyllä pellolla jo vähä oksensi mutta sitä on joskus ennenki oksettanu minä olin yksi äitin kans Eino oli antin kans korjaamasa punttarin insia kun ne tuli niin äiti oli justiin muuttanu minä meinasin mennä hakeen sitä mutta en saattanu jättää justiin alberteenistä soitettiin että hautaan toimittaja on puhutellu Benia mutta panen tämän huomena postiin kovin tuntuu raskaalta elämä kun äitin paikka on tyhjä

isä

Hiljan kuolemasta kirjoitettiin paikallislehden Brown County Newsin Savo News -osassa. Tässä 24. heinäkuuta 1953 ilmestyneessä numerossa kirjoitetaan Oskarin omistautumisesta vaimolleen:

"Rouva Nikunen oli monta vuotta avuton ja yksi elämän kauneimmista asioista oli nähdä omistautuneen aviomiehen antama rakastava huolenpito: hänen toiveensa ei jäänyt täyttämättä, jos hänellä oli valta toteuttaa se. Hän kantoi rohkeasti ja kärsivällisesti taakkaa, joka oli hänen kannettavanaan elämänsä viimeisinä vuosina, kun hänen terveytensä heikkeni. Tällaiset avioliitot solmitaan taivaassa, ja lupauksia pidetään aina pyhinä, ja ’sairaana ja terveenä’ on syvällinen merkitys.”

Prosessi Oskarin pääsystä Yhdysvaltain kansalaiseksi

Oskarin kansalaisuuden saamiseksi toimittamien papereiden perusteella näyttää siltä, että hän todennäköisesti sai Yhdysvaltain kansalaisuuden. Kun Oskari saapui maahan, kansalaisuusprosessi sisälsi seuraavat vaiheet: (1) aikomusilmoituksen tekeminen, jossa valalla luvattiin, että luovutaan uskollisuudesta ulkomaisille hallituksille (jota kutsutaan myös "ensimmäiset paperit"); (2) kansalaisuuden hakeminen tuomioistuimelta ("toiset paperit"); ja (3) vannotaan uskollisuudenvala Yhdysvalloille ja Yhdysvaltain perustuslaille ja laeille. Maahanmuuttajan oli vannottava Yhdysvaltain kansalaisuusvala erityisessä valanottoseremoniassa.

Yhdysvaltain kansalaisuus- ja maahanmuuttovirastolta lähetettyyn tiedusteluun vastattiin, että Oskarista ei löytynyt tietoja. Todettiin myös, että useimmissa tapauksissa Kansallisarkistolla ei ole kopiota kansalaistamistodistuksesta. Todistuksesta luotaisiin kaksi kopiota, joista toinen annettaisiin vetoomuksen esittäjälle todisteeksi kansalaisuudesta ja toisen tuomioistuin toimittaisi maahanmuutto- ja kansalaisviranomaiselle. Jos Oskari sai tämän virallisen todistuksen, se on todennäköisesti kadonnut historian hämärään.

South Dakota Historical Societyn hallituksen asiakirja-arkistosta saatiin kopiot Oskarin kansalaisuuden saamiseksi jättämistä papereista, sekä "ensimmäisistä papereista" että "toisista papereista". Hän toimitti aikomuksensa 29.8.1916 ("ensimmäiset paperit"). On mielenkiintoista huomata, että Oskari kirjoitti tähän lomakkeeseen vastauksena uskollisuudesta mille tahansa vieraalle valtiolle: "Nikolaji II:n koko Venäjän keisari". Se kuuluu: ”Minun vilpitön aikomukseni on luopua ikuisiksi ajoiksi kaikesta uskollisuudesta ja uskollisuudesta mille tahansa ulkomaiselle ruhtinaalle, mahtimiehelle, valtiolle tai suvereniteetille ja erityisesti Nikolai II:lle koko Venäjän keisarille, jonka alamainen olen nyt.”

Oskari toimitti ensimmäiset paperinsa uudelleen 21.3.1938. Näin hänen oli tehtävä, koska vuoden 1906 kansalaistamislaki asetti määräajan ilmoituksille, jotka vaativat hakemuksen jättämisen seitsemän vuoden kuluessa aikomuksesta, muuten se raukeaisi. (Tähän aikatauluun viitataan Oskarin täyttämässä lomakkeessa).

Toisen anomuksensa Oskari jätti 3.7.1940 toisen paperinsa, Petition for Naturalization. Ja 1.10.1940 hän allekirjoitti uskollisuusvalan. Oletetaan, että tämä oli tuolloin "valanantoseremonia". Tämä uskollisuusvalalomake, joka on arkistoitu toisten papereiden mukana, osoittaa, että Oskarin anomus on hyväksytty, ja todistuksen numero on annettu.  Lisäksi on löydetty virallinen luettelo myönnetyistä kansalaisuushakemuksista, päivätty 1. lokakuuta 1940, jossa Oskarin nimi on mainittu. Oskarista siis tuli Yhdysvaltain kansalainen.

Muut perheenjäsenet kokoelmassa

Sisarukset

Nikunen, Leander Sefaniaanpoika

Nikunen, Sandra Eliisa Sefaniaantytär

Nikunen, Sefanias Alfred Sefaniaanpoika

Nikunen, Vilpas Sefaniaanpoika

Linkit

Find a Grave: J Oscar Nikunen

Ancestry: John Oscar Nikunen

Anders-kirjastot: Eila Rekilä & Kristi Magee: Oskarin tarina / Oscar’s story